Sivut

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulukuun pöytätuunaukset

Olen loppuvuodesta tuunannut olkkariin 2 vanhaa pöytää uuteen uskoon. Toinen on meidän käytössä ollut vanha olkkarin pöytä ja toisen ostin kirppikseltä. Tyyli hakee meidän romanttista ja valkoista uutta linjaa ja lisänä pieniä yksityiskohtia.


Tämä pöytä oli alkujaan tumman ruskea mutta en ehtinyt siitä saada kuvaa. Pöytä on siis saanut valkoisen maalipinnan.


Valmis! Tilasin netistä harmaat tarrat; tähtiä ja tekstin "All you need is faith and trust and a little bit of fairy dust". Etsin sellaista lausetta, jonka voisi pilkkoa neljään osaan, jotta sen saa kivasti kiertämään pöydän ympäri. Nettikirppikseltä tilasin eräältä rouvalta nuo kangassydämet, hän tekee niitä tilauksesta. Ne roikkuvat nyt kahdella sivulla. 


Tämä pöytä on kirppikseltä löydetty ja oli saanut jalkoihin hieman koiran purujälkiä. Ne minä hioin ja maalasin piiloon ja käytin samoja harmaita sydäntarroja viimeistelyssä.


Tämä pöytä toimii nyt apupöytänä ja joulun jälkeen toivottavasti saa kantaa jotakin ihanaa valaisinta :) En vielä ole raaskinut ostaa mutta saatanpa jo ensi viikolla hakea kauan haaveilemani design-valaisimen. Siitä sitten myöhemmin jos toteutuu.

Minulla on aina silmät auki joka paikassa jos löydän jotain vanhaa, mitä voisi tuunailla meidän sisustukseen sopivaksi. Mies tosin on sitä mieltä, ettei meille tule enää yhtään lisää tavaraa, joten joudun välillä himmailemaan. 

Ihanaa viikonloppua kaikille, karistakaa joulupöhötys liikkumalla ja syömällä terveellisesti! Ensi vuonna kirjoittelen jo enemmän liikunnasta ja uuden vuoden kilojen karistamisesta kun minullakin alkaa kova hoppu ohjaustohinoissa! Vielä nautiskellaan pari päivää.


lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulutunnelmaa valokuvin

Mä olen jouluhullu. Tekis mieli jo marraskuussa kaivaa joulukoristeet esille ja alkaa kuuntelemaan joulumusiikkia. Mutta se ei tänäkään vuonna onnistunut kun en asu yksin :) Jouduin odottamaan itsenäisyyspäivään saakka, jonka jälkeen oli lupa intoilla. Koristeita on rakenneltu siitä saakka ja äsken kuvasin joitain minun silmää ja mieltä lämmittäviä joulusomistuksiani. Tänä vuonna meillä on tosiaan sisustus saanut uutta fiilistä ja se näkyy myös joulukoristeissa. Ei värikästä, ei punaistakaan, vaan hillittyä ja eleganttia vaalein sävyin. 

Tänään facebook on ollut pullollaan joululoma-päivityksiä, ehkä itsekin pitäisi rauhoittua eikä suorittaa koko viikonloppua niin kovaa, varsinkaan ensi viikolla. Jouluvalojen ja kynttilöiden loiste, pipareiden tuoksu ja muu hyvä ruoka sekä joutenoloa yökkärissä tai jumpsuitissa kotona ja perheen kanssa. Sitä tunnelmaa lähdetään hakemaan heti huomisesta. 



Piparitalot, jotka olen työstänyt ihan omiksi :) Näistä lähtee niin ihana tuoksu!


Mini"kuusi" pöydällä. Ystäväni toi luxus havuja (vai mitä ne nyt on) ja rakensin niistä yksinkertaisen asetelman. Purkin pohjalle asetelmasieni muovirasiaan ja kauneimmat oksat havuista leikattuina tökitään siihen. Suihkutin tekolunta päälle, jotta tulisi vaaleampi väri ja lisäsin muutamat koristeet.


Joulukuusi





maanantai 16. joulukuuta 2013

Viikonlopun aikaansaannokset

Menihän se loppuviikko ja viikonloppu aika pitkälti askartelu- ja leivontapuuhissa. Tuikkukuppien tekoonkin tuli himo, ei pystynyt lopettamaan kun tyhjiä purkkeja oli vielä pussissa, oli pakko saada kaikkiin "kuoret". Piparitalot rakentuivat vaihe kerrallaan aina kun oli hetki aikaa ja leipien tekoon menikin sitten melkein koko lauantai. Laskin, että tein 46 tuikkukuppia, 16 kynä/kynttiläpurkkia, 9 piparitaloa ja 12 leipää. Tässä tulee kuvia viikonlopun puuhasteluista ja jaan teille myös aivan ihanaan leipääni reseptin. Tänään maanantaina tuotteet olivat sitten jaossa entisille kollegoilleni ja menekki oli oikein hyvä, sain jopa lisätilauksia :) Lämmin kiitos kaikille!



Tässä valmiit tuikkukupit ja kynä/kynttiläpurkit. Niiden tekotavoista kirjoitinkin jo aiemmin.


Tässä alkaa valmistumaan piparitaloja. En löytänyt sillä hetkellä tästä talosta ruutupaperia niin piirsin kaavat johonkin joogakurssilta saatuun liikepankkipaperiin :)


Koristelua. Nuo tähdet ovat puufiguureja ja tuo talo jäi ihan meidän käyttöömme sisustukseen sopivaksi.


Valmiit pakattavaksi! Nämä olivat sopöjä, aivan minikokoisia ja kiva antaa vaikka lahjaksi.


Saaristolaisleivät. Tässä olen tehnyt kerralla 2 satsia eli yhteensä 4 leipää. Leipätaikina on maailman helpoin valmistaa ja valmis leipä on suussa sulavaa. Mitään terveysleipiähän nämä eivät ole mutta näin jouluksi aivan mahtavan hyviä esim. kylmäsavulohen tai mätimoussen kanssa. Nam!

Resepti:
7dl piimää tai kaljaa (itse käytän aina piimää kun maku on mielestäni parempi, samoin koostumus)
50g hiivaa
suolaa
2dl kaljamaltaita
2dl vehnäleseitä
2dl ruisjauhoja
2dl tummaa siirappia
vehnäjauhoja (sen verran, että pystyy puuhaarukalla edelleen sekoittamaan mutta alkaa olemaan sitkeää)

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja liota hiiva joukkoon, Lisää kaikki ainekset ja sekoita. Anna kohota lämpimässä 1,5h ja kaada sen jälkeen voideltuihin leipävuokiin (2kpl). Paista 175 asteisessa uunissa, alimmalla tasolla 1,5h. Voitele siirappivedellä ja voit laittaa vielä 1/2h uuniin jos haluat tummemman pinnan. Minä en tätä useinmiten tee. Leipien suositellaan vetäytyä viileässä 2vrk mutta me rakastamme näitä ihan tuoreeltaankin.


Siellä ne leivät paistuvat. Jännitin, voiko neljää leipää paistaa yhtäaikaa mutta kaikki onnistuivat eli ei hätää.


Tässä koko satsi pakattuina sellofaaniin, mikä tuo lisää kauneutta ja on mukava antaa lahjaksi. 

Ihanaa jouluvalmisteluviikon alkua! Leipokaa ja viettäkää aikaa kotona huumaavissa tuoksuissa, siitä se joulufiilis syntyy!

torstai 12. joulukuuta 2013

Sisustusintoni purkamista tuikkukuppien tuunaamiseen

Mistäköhän minä alunperin tämänkin ajatuksen keksin. Toki näiden pilttipurkkien tuunaamista olen nähnyt etenkin hääblogeissa paljon kun suunnittelin omia häitäni mutta en silloin itse näitä meidän juhlaamme tehnyt. Se idea taisi tulla marraskuussa kun olimme menossa viettämään perheen ja ystävien kanssa mökille pikkujouluja ja äiti ystävineen oli keksinyt ohjelmaa koko lauantai-päiväksi. Jokaisen piti mm. viedä 2 pikkujoululahjaa, mitkä eivät saaneet olla kaupasta ostettuja. Niiden piti olla itse tehtyjä tai itselleen tarpeettomia tavaroita, jotka löytyvät omasta kaapista. Myönnettäköön, että muutaman tarvikkeen ostin ja minut tuntien, se ei siinä innostuksessa jäänyt ihan muutamaan... Mutta nyt niistä on ollut taas hyötyä. Laitoin silloin facebookiin kuvan tekemistäni purnukoista ja niitä kehuttiin kovasti ja sain kehotuksen tehdä niitä lisää jaettavaksi. Olen nyt viemässä näitä joulumyyjäisiin ja pari päivää askarrellut useita tunteja. Vielä tosin on hommaa :) Keksin myös toisen idean tehdä suuremmista lasipurkeista kynäpurkkeja. Niistäkin tuli kivoja. Meidän lähellä olevista kangaskaupoista ei vain löytynyt kovin montaa kangasta, jota olin alkujaan ajatellut.


Tässä kuvaa tehtaasta. Keittiön pöytä on vallattu tarvikkeilla.



Oikealla on yksi tekele tuikkukupista. Siskon lapsen pilttipurkkeja on kerätty urakalla. Ne on pesty ja etiketit poistettu. Teen aina isosta ja pienestä pilttipurkista parin eli kaksi samanlaista mutta eri kokoista yhdessä käytettäväksi. Olen koristelussa käyttänyt erilaisia nauhoja, pitsejä, juuttinarua ja puufiguureja. Kaikki on kiinnitetty kuumaliimapyssyä apuna käyttäen. Vitsi se on kyllä mun paras ystävä nykyään! Vasemmalla on jalapenopurkista tehty kynäpurkki. Kangas on mitattu, leikattu ja osa kulmista silitetty, jotta näkyvät osat olisivat siistit.

Laitan myöhemmin lisää kuvia koko saldosta. Nyt näitä taitaa yhteensä olla valmiina noin 40kpl. Tyhjät purkit meinaavat tosin loppua kesken :)


Minusta bloggaaja!

Vielä puoli vuotta sitten en olisi uskonut tämän päivän koittavan, minusta tulee bloggaaja :) Vaikka olenkin välillä hieman myöhässä kaikista muoti-ilmiöistä ja muista mm. sosiaalisen median hienouksista, syynä on ollut kiire. Olen 14-vuotiaasta saakka tehnyt töitä koulun ohella rakkaan harrastukseni, voimistelun parissa ja myöhemmin työn ohella jopa kahta liikuntaan liittyvää duunia. Kaikki hoidan aina vimpan päälle ja kunnolla, siksi myös kotona on riittänyt hommaa pelkästään työn suunnittelussa, mitä nyt ylipäätään kotona on ehtinyt käymään. Telkkaria en ole ehtinyt katsoa, lehtiä lukea, ystäviä tavata tai oikeastaan mitään normaalin ihmisen rentoutumista arjen keskellä. Olen toki saanut pitää lomaa ja matkustella mutta kotona vietetty aika on jäänyt vähiin. 

Minulle sattui päivätyörintamalla muutos vuosi sitten kun jätin todella hyvän vakituisen toimistotyön ja lähdin rohkeasti kokeilemaan uutta työtä, johon minut suostuteltiin. Työ ei kuitenkaan ollut aivan sitä, mistä haaveilin ja puhuttiin ja niin siinä kävi, että jätin päivätyön keväällä kokonaan. Lupasin itselleni ja rakas mieheni samoin, että saan olla hetken kotona ja tuuletella ajatuksia, olihan meillä tulossa kesällä myös häät, joissa minulla riitti homma kerrakseen. Askartelimme siskon kanssa, kävimme uimassa, shoppailemassa ja kaikkea muuta lomalaisen elämään kuuluvia juttuja. Kesän aikana olen muuttunut paljon; minulla ei ole enää minuttiaikataulua (aina), en ajattele jatkuvasti töitä tai sitä, mitä pitäisi tehdä. Osaan olla ja nauttia hetkestä! Samalla minusta on kuoriutunut pieni piipertäjä :) Myyn tavaroita kirppiksellä, teen siellä itsekin löytöjä, leivon ja kokkaan (sitä tosin olen tehnyt aina), askartelen ja tuunaan vanhoja asioita ja ennenkaikkea SISUSTAN! Oih, olen niin rakastunut siihen hommaan! Kodin sisustusta on muutettu ja vireillä on jatkuvasti joku projekti. Olen jopa tehnyt siskon perheelle kahden huoneen täyden remontin salaa kun olivat reissussa :D 

Nämä ovat tätä nykyä asioita, joista nautin suunnattomasti, ovat terappeuttista puuhastelua, tulen käden jäljestäni iloiseksi ja silmä lepää. Näistä asioista tulee blogini koostumaan. Toki mukaan mahtuu myös tarinoita hyvinvoinnista, joka on toinen ammattini ollut jo pienen ikäni. Olen jo pitkään, myös tämän kesän ja syksyn tehnyt yritykselleni töitä personal trainerina ja ohjaajana ja tällä hetkellä näyttää siltä, että se tulee olemaan lähitulevaisuuteni työrintamalla. 

Toivon tulevien juttujen ja kuvien tuovan lukijoille inspiraatioita ja oivalluksia samaan tapaan kuin minä itse nämä ajatukset onnekseni löysin. Nautitaan elämästä!
Tässä tunnelmia suosikkilomakohteestamme, Thaimaasta. Siellä olen aina kiireisenäkin aikana saanut rentoutua, sielu lepää ja sinne kaipaa aina vain uudestaan ja uudestaan.