Avoimia ajatuksia viikolla 25

Olen mielestäni hyvin elämänhaluinen ja positiivinen tyyppi. En voi sietää turhaa valittamista. Hyvin usein asioille voi kuitenkin tehdä jotain. Raskauteen kuuluu suuret hormonaaliset muutokset kehossa ja sitä myöden myös mieliala saattaa vaihdella. Olen kuullut ja tiedän, että monilla saattaa parisuhde olla koetuksella pelkästään tämän takia kun mies yrittää mutta ei jaksa alati inisevää mammaa. Meillä ei onneksi ole näin ollut. En ole tuntenut mitään tarvetta olla hankala tai ollut erityisen tunteellinen tai huomannut reagoivani asioihin eri tavalla. Toivottavasti rakas mieheni on samaa mieltä :D Meillä on, kuten kaikilla arjessa omat haasteet ja eilen tulleessa tunnepiikissä itkin sitä, miksi koskaan kaikki asiat eivät ole kerralla tosi hyvin. Okei, meidän haasteet on hyvin pieniä mutta huomaan olevani hyvin tunteellinen, olisiko tämä nyt niitä "oireita" raskaudesta johtuen.

Meille tärkeät ystävät sanovat tahdon jouluna Thaimaassa ja mieheni on saanut kunnian olla bestman. Minä taas olen tarjoutunut auttamaan järjestelyissä sen minkä voin. Häiden takia varattiin matka tietysti ajoissa, jotta päästään kohtuuhintaan huippu sesonkiaikaan mukaan. Tämä matkan varaaminen tapahtui about samalla viikolla kun olen hedelmöittynyt! En osannut olla niin optimistinen, että olisin ollut varovainen varausten suhteen jos vaikka sattuisin olemaan raskaana, tätä kun on odotettu niin pitkään. No nyt tätä pohdintaa matkalle lähdöstä onkin sitten kestänyt juhannuksesta tähän asti. Onko se turvallista, matkareittejä joudutaan muuttamaan, mulle pitää varata business paikka koneesta kun en voi istua koko lentoa ja jatkuva kävely 10h on melko syvältä. On oltava lähellä kansainvälistä sairaalaa ja saakohan siellä varmasti hyvää hoitoa jos jotain tapahtuu. Entäpä jos emme lähde? Korvaako vakuutus varattuja ja maksettuja lentoja, onko peruminen turhaa jos kaikki kuitenkin olisikin hyvin ja menetämme ihanat juhlat ja pitkään odotetun matkan. No sitten sunnuntaina olimme taas päivystyksessä näistä jatkuvista oireista ja se sai vähän pysäyttämään. Luojan kiitos olin kotona ja sain heti hoitoa. Tulen joka päivä vakuuttuneemmaksi siitä, että kotiin jääminen on paras päätös.

No mitäs sitten? Ei voi mitään mutta ihanaa, että saa olla joulun kotona perheen kanssa ja pääsen hössöttämään joulua. Meillä on myös yhteistä lomaa 3,5vkoa, voimmehan lähteä jonnekin lähemmäs, minne mieli halajaa! .....Juu ei..... Miehelläni on ollut pitkiä ja haastavia työpäiviä ja tämän matkan takia vain muutama päivä kesälomaa. Alkaa tuntumaan kovana väsymyksenä. Hän ei muutenkaan jaksa kovaa jouluhössötystä (kuka mies jaksaisi?), saati nyt kun pitää saada kunnolla rentoutua. Mulle pelkkä kotona ihmettely saa aikaan tylsistymisen, olisin koko ajan ehdottamassa jotain kivaa tekemistä. Tästä syntyi pieni ristiriita ja kun mielessäni jouduin himmaamaan ajatuksiani, reagoin siihen suuresti pettyen. Samaan aikaan koen jollain tavalla "syyllisyyttä" siitä, että emme pääsisi matkalle. Miksi näin?

On jotenkin tullut tunteita, miksi mies ei ole niin näkyvästi innoissaan lapsesta. Olisihan se ihanaa jos masu saisi häneltä huomiota ja hän puhuisi tulevalle tyttärelleen. Mutta miehille on vaikeaa kasvaa raskauden mukana isyyteen kun ei voi tuntea mitään konkreettista. Nyt kun on ollut näitä supisteluja ja muita ikäviä olotiloja, hän on kuitenkin äärimmäisen huolehtivainen. Ulkoiluttaa koiria, käy kaupassa ja tekee kaiken eteeni, etten rasitu. Mulle on vaikeaa olla aina paikallaan ja saan palautetta jos olen tehnyt jotain, mikä ei olisi ollut niin viisasta. Ihmettelen, että eihän se vauva nyt siihen kuole. Mutta tässä tuleekin se ero ajattelussa. Hän sanoo, että sinä voit kuolla jos tulee liiallista verenvuotoa tai mitä tahansa fyysisiä kipuja ym. Mä ajattelen aina ja ainoastaan sitä, että vauva pysyy hengissä enkä osaa pelätä oman terveyteni puolesta. Hänelle on tärkeää, että minä voin hyvin tai ettei menetä minua! Hänen mielestään äidin tehtävä on pääasiallisesti hoitaa vauvaa kun se on hyvin pieni ja hänen tehtävä on hoitaa äitiä niin, että äidin elämä on helpompaa ja onnellisempaa. Fiksua ja aivan ihanaa, kyllä mutta... me naiset ja miehet ajattelemme niin eri tavalla :) Niinhän se kyllä on, että:

 

Nyt kun näiden asioiden äärellä "kamppaillaan", se pistää miettimään taas miten hyvin asiat kuitenkin ovat. Olemme saaneet lahjan, joka toivottavasti saapuu luoksemme alkuvuodesta, meillä on riittävästi rahaa, jotta voimme elää ja tehdä asioita. Meillä on perhe, joka on jatkuvasti läsnä, aivan ihania ystäviä, jonka taas totesimme kun kokoonnuimme yhteen viikko sitten. Olemme terveitä, meillä on ihana koti, kaksi maailman suloisinta hauvaa ja ennenkaikkea toisemme ja aivan uskomattoman syvä ja arvostava rakkaus, jota osaamme arvostaa. Tunteita, mitä moni ei saa koskaan kokea <3 Olkoon seuraava Thaimaan matkamme ensi tai seuraavana vuonna tai tulkoon eteen haasteita työpaikalla tai missä tahansa, haluan olla kiitollinen tästäkin päivästä. Kun osaa nauttia pienistä iloista ja arjen asioista, voi elämä olla yhtä juhlaa, oikeasti!