Sivut
▼
maanantai 6. huhtikuuta 2015
Pääsiäistunnelmia
Pääsiäisen vapailla kutsuttiin vieraita yhtenä iltana. Ajattelin maistaa skumppaakin ekaa kertaa ehkä vuoteen! Olisi ruman näköistä vielä mennä ravintolaan niin pienen lapsen kanssa ja ottaa viiniä, joten kotona istuskelu oli ainoa vaihtoehto tässä kohtaa. Leipominen ja ruuanlaitto kun on yksi harrastuksistani, ei se ole ollut lapsen tulon jälkeen itsestään selvyys, enkä ole päässyt kunnolla kokkailemaan muutamaan viikkoon. Nyt halusin, että mies katsoo lasta ja minä pääsen koko päivän touhuamaan keittiössä. Dinneri kuvina tulee tässä.
Alkupalaksi kermainen herkkusienikeitto. Pohjaliemessä keitetään sienten kannat niin saadaan kunnolla sienen makua.
Kaveriksi gluteenitonta patonkia. Ostin viikolla patonkipellin niin piti päästä kokeilemaan.
Seuraavaksi raaka-avokadopasta. Tämä on ollut muotiruoka viime aikoina mutta omassa versiossani käytän mm.tomaattia, mikä ei sisälly alkuperäiseen reseptiin.
Raaka-avokadopasta:
Vihannessorvilla kesäkurpitsaa pastaksi
Puristettua sitruunan mehua
Suolaa
Agavesiirappia
Tuoretta basilikaa
Puristettua valkosipulia
Tuoretta chiliä
Persiljaa
Avokadoa
Tomaattia
Pääruokana uunissa pekonikääreessä haudutettua poron vasan paistia ja parsarisottoa. Risotossa hieman erilaista on se, että puolesta parsoista tein pyrettä, jonka sekoitin lopuksi joukkoon. Näin saa enemmän parsan makua.
Jälkkäriksi mango-rahkakakku. Pohjana digestive-keksejä, keskimmäisessä kerroksessa rahkaa, kermaa ja mangososetta ja kiille on mangososetta. Kerrokset on liivatteella hyydytetty ja stevialla makeutettu. Aivan ihanan raikas ja kevyt kakku ja niin kaunis! Tätä tullaan meillä tekemään toistekin, koska soseena voi käyttää mitä tahansa sosetta ja sen mukaan saa eri värisiä kakkuja :)
Nami nami!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti