Sivut

maanantai 12. toukokuuta 2014

RAAKARUOKAVIIKKO, päivä 1

Olen päättänyt tällä viikolla tehdä raakaruokaa joka päivä, yhden uuden kokeilun. Apuna kirjat Raakaruoka-aika (Outi Rinne), Raakaravinto (Christine Bailey) ja Vitamixin mukana tullut kirja. Niistä valkkailen kiinnostavimmat ja muuntelen oman maun ja kaappien sisällön mukaan. Ensimmäisenä maisteluun pääsi chilivihannekset ja kukkakaaliriisi.

Kastike aurinkokuivatuista tomaateista:

3 luumutomaattia
1/2 punasipuli
60g aurinkokuivattuja tomaatteja
90g kivettömiä taateleita
1 rkl sipulijauhetta
1 rkl etikkaa
2 rkl Tamari-soijakastiketta
vettä tarvittaessa

Kaikki aineet tehosekoittimeen ja sekoita kunnes seos on sileää.




Kukkakaaliriisi:

1/2 kukkakaali
30g pinjansiemeniä
1/2 tl laadukasta suolaa
vastajauhettua mustapippuria
1/2 sitruunan mehu
2 tl tahinia

Kaikki aineet monitoimikoneeseen ja jauha riisinkaltaisiksi jyviksi.

Kasvikset:
2 paprikaa
2 tomaattia
6 siitakesientä
1 kesäkurpitsa
2 shalottisipulia

Kastike:
Yllä olevan ohjeen määrä kastiketta aurinkokuivatuista tomaateista
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1 tuore mieto chili
hyppysellinen laadukasta suolaa

Sekoita kastikkeen aineet tehosekoittimessa, lisää tarvittaessa vähän vettä. Paloittele kasvikset ja kaada kastike niiden päälle. Kaada seos vuokaan ja lämmitä haaleassa (ei yli 45 astetta) uunissa kasviksia ja riisiä tunnin ajan ennen tarjoilua.




Lopputulos:

Ruoka oli hyvää, hieman "aasiavivahteinen" ja melko tulinen. Jonkin verran häiritsi annoksen lämpötila eli haaleus; ei ollut lämmintä eikä kylmää. En tiedä epäonnistuinko lämmittämisessä? Valmistaminen oli helppoa mutta se kesti, koska vaiheita ja pipertämistä oli niin paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti