Sivut

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kranssiaskartelua

Tein viikonloppuna elämäni ensimmäiset kranssit. Tai oikeastaan koristelin kranssin, koska näihin olin ostanut jo valmiiksi kauniit pajupohjat. Näitähän voi lähteä rakentamaan vaikka mihin, esim. pahviin, styroksiin, rautalankaan, metalliin, sidottuihin heiniin tai oksiin ym ym. Löysin Hyvinkään Willan kauppakeskuksen pohjakerroksesta yllättäen aivan mahtavan liikkeen. He myyvät Finnmarin tuotteita. Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen kynttiläkauppa, joten menin sisään vain, koska tapoin aikaa. Kauppa olikin täynnä sisustustarvikkeita ja hinta oli todella edullinen! Nämä kranssipohjat ovat tästä kaupasta ja jos oikein muistan niin pienempi maksoi 2,50€ ja iso 5€.


Tästä lähtee. Alastomat kranssit, pussi täynnä eri kokoisia ja värisiä joulupalloja, naruja, nauhoja ja muita koristefiguureja. Kaikista tärkein väline on kuumaliimapyssy.


Valmiit tuotokset. Palloja on liimailtu vieri viereen ja isommassa kranssissa välejä on peitelty helminauhalla. Molemmissa olevat kyltit ovat jääkaappimagneetteja, jotka ostin leivontatarvikekaupasta, koska aihe, koko ja väri sattuivat olemaan ajatukseen sopivat.


Hintaahan tälle toki tulee jos kaikki ainekset eivät löydy kaapista valmiina. Minä esim. ostin pohjien ja kylttien lisäksi kaikki nämä pallot uutena kun en halunnut tyhjentää omaa joulupallovarastoa ja etenkin tuohon isompaan hukkui niitä todella paljon. 

Nyt ei sitten muuta kun omaa kranssia kokeilemaan tai tilausta tähän suuntaan :)

perjantai 21. marraskuuta 2014

Raskausajan tyypillisimmät vaivat ja niiden ehkäisy/hoito





Nyt kun raskaus on itselläkin edennyt jo melko pitkälle, niin olen huomannut itse sekä ympärilläni samassa tilassa olevilla äideillä tiettyjä samoja vaivoja ja ajattelin niistä jokusen sanan nyt kirjoittaa. Suurin osa näistä vaivoista ovat ehkäistävissä tai ainakin lievennettävissä jos pidät itsestäsi hyvää huolta. Jotta teksti ei veny liian pitkäksi, otan aiheen pintaraapaisuna.

Raudan puute

Raskauden aikana kiertävän veren määrä lisääntyy runsaasti eli punasolujen määrä kasvaa ja rautaa tarvitaan istukan ja sikiön rautavarastoihin. Kaikista paras raudan lähde on punainen liha ja seuraavana tulevat täysjyväviljat ja vihreät vihannekset, mainittakoon pavut, pinaatti, persilja, lehtikaali jne. Raudan imeytymistä edesauttaa C-vitamiini ja taas päinvastoin haittaa kahvi ja tee. Jos ruokasi on monipuolista ja riittävää, uskon, että sillä päästään pitkälle. Itselläni hemoglobiini oli alkuraskaudesta vähän hunompi kun söin liian vähän ja puutteellisesti kun oli pahoinvointia. Heti kun paha olo loppui ja normaali ruoka tuli takaisin kuvioihin, rauta-arvoni ovat olleet loistavat. Kaikilla se ei kuitenkaan riitä ja pitää tukeutua rautalisävalmisteisiin.



Raskausajan diabetes

Tämä on sairaus/oire, johon vaikuttaa voimakkaasti sukurasite mutta silti voit pitää sen kurissa syömällä oikein ja elämällä terveellistä elämää. Raskausdiabeteksessä äidin insuliinin tuotanto ei riitä kattamaan raskauden ajan lisääntynyttä tarvetta. Raskautta edeltänyt liikapaino tai raskauden aikana liiallinen painonnousu heikentää insuliinin tehoa ja äidin sokerinsietoa. Tällöin verensokeri kohoaa ja sikiöllä on vaara kasvaa normaalia suuremmaksi. Yksinkertaisesti tämän voi välttää syömällä oikein ja liikkumalla. Tässä tärkeimmät huomiot elintavoissa, mitkä eivät juuri poikkea normaalista terveellisestä elämästä:

- valkoiset viljavalmisteet ja sokeri vähäiseksi
- paljon kuitenkin kuitua eli leseet, siemenet, täysjyväviljat, puuro
- paljon kasviksia, koska ne tasaavat aterianjälkeistä verensokerin nousua. Vähintään 500g päivässä.
- hedelmiä rajoitetusti. Etenkin pehmeät hedelmät (esim.viinirypäleet, banaani..) sisältävät runsaasti sokeria ja näin ollen niitä ei ole hyvä nauttia liikaa päivän aikana.
- maitotuotteita valitusti (jos ne sinulle ylipäätään sopivat). Paras valinta on hapanmaitotuotteet.
- proteiinit vähärasvaisina ja vähäsuolaisina (liha, kala, kana, kananmuna, juustot, leikkeleet)
- hyvää rasvaa päivittäin, jotka auttavat sietämään paremmin sokeria (öljyt, kala, avocado, siemenet, pähkinät jne.
- juomana vettä ja jos juot täysmehuja, ne kannattaa laimentaa vedellä
- syö aamiaisella hieman niukemmin, koska verensokeri nousee herkästi aamulla
- liikunta edistää sokerin hyväksikäyttöä elimistössä ja auttaa painonhallinnassa. Hyvä määrä liikuntaa olisi joka päivä hieman, mikä sisältää myös hyötyliikuntaa. Raskausaikana voi toki olla ongelmaa liikkumisen kanssa ja silloin on hyvä etsiä itselleen jotakin, jolla voisi ylläpitää tervettä kehoa.

Selkäkivut

Selkä on tyypillisin kohta kehossa, joka kuormittuu ja kipeytyy raskauden aikana. Usein syy siihen on tämä:



Kun vatsa kasvaa, kehon painopiste siirtyy niin, että lantio kallistuu ja asento kuormittaa pehmytkudoksia ja niveliä. Lisäksi ylävartalo romahtaa alas huonontaen ryhtiä. Hyvässä asennossa kehon korit ovat päällekkäin ja koko kehon ryhdikäs asento hyvä. Pelkästään asentoa korjaamalla saat paljon aikaan ja toinen on tietysti kehon syvien lihasten vahvistaminen (vatsa ja selkä), jotka tukevat asentoa. Repiviä, haastavia ja voimakkaita suoria vatsalihaksia (esim.istumaannousut) ei saa tehdä enää raskauden viimeisellä kolmanneksella, koska vatsan sidekudoskalvo venyy ja saattaa repeytyä. Tässä muutama hyvä liike monista (piirroskuvat kun ei ole koskaan ketään kuvaamassa minua). Tee liikkeet 2 kertaa kuntopiirin omaisesti.



                             

Kuva 1. Aktivoi lantionpohjan lihakset sulkemalla peräaukkoa, virtsaputkea ja emätintä. Supista aina noin 5 sek. kerrallaan ja toista 5-10 kertaa.
Kuva 2. työnnä lihasten avulla selkärankaa notkolle ja pyöreäksi 10 kertaa.


Kuva 3. Selinmakuulla lattialla tai pilatesrullan päällä. Nosta lantio irti alustasta aktivoimalla tehokkaasti keskivartaloa 10 kertaa.
Kuva 4. Kylkimakuulla nosta päällimmäinen jalka ylöspäin, kiertäen hieman aukikiertoon 10 kertaa.

                       

Kuva 5. Konttausasennosta nosta vastakkainen käsi ja jalka yhtäaikaa ylös vaakatasoon, 10kpl/puoli.
Kuva 6. Polvet lattiassa ja vartalo lankkusuorassa asennossa. Pidä asento niin, että lantio ei pääse putoamaan tai pylly ei nouse ylös. Haastetta saat nostamalla toisen käden irti lattiasta. Vaihda kättä välillä. 30-60sek pito.

                                                         

Kuva 7. Asetu tukevaan etunojaan, polvet hieman koukussa ja selkä hyvin tuettuna suorana! Voit ottaa hartioille gymstickin, kepin tai tehdä kokonaan ilman apuvälinettä. Tee hallittua kiertoa puolelta toiselle. Jos teet ilman keppiä, nosta käsi mukaan kiertoon. 10 kiertoa/puoli.

Sitten vielä kaksi selkää rentouttavaa asentoa, joita voit tehdä aina kun siltä tuntuu.



Kuva 1. Nosta jalat 90 asteen kulmaan korokkeelle ja rentouta selkä.
Kuva 2. Asetu polvien päälle ja masun takia avaa polvet reilusti auki, jotta masu mahtuu jalkojen väliin. Yritä saada asennossa selkä rennoksi ja nauti.

Muuttuvat jalkaterät

Raskausaikana kudokset löystyvät ja jalkaholvi saattaa laskeutua. Hanki hyvin jalkaa tukevat kengät niin jalan kaari pysyy normaalina. Näin vältyt ongelmilta myöhemmällä iällä.

Yleisesti on erittäin terveellistä, että keho on voimakas, rentoutunut ja hyvinvoiva raskautta ennen, sen aikana ja jälkeen. Jännittynyt ja stressaantunut keho mm.pitkittää synnytyksen käynnistymistä kun taas vastaavasti rentoutuneena edistää ja helpottaa sitä. Selviät synnytyksestä paremmin ja palaudut nopeammin sen jälkeen. Pidetään itsestämme huolta ruuan ja liikunnan avulla!

maanantai 17. marraskuuta 2014

Piparkakkutöitä

Vietin sunnuntaina melkein koko päivän keittiössä. Heräsin taas 05:00 aikoihin ja mietin, mitä sellaista voisi tehdä, että mies saa nukkua rauhassa. Olin suunnitellut piparitöiden aloittamista, koska lähetän erään joulupaketin piakkoin, johon laitan yhden rakennelman. Ryhdyin sitten aamuvarhaisella tekemään piparihommia ja lopettelin myöhään illalla. Toki tein päivän aikana muutakin mutta aina välissä vähän jatkoin hommia kun kuorrutteet välillä tarvitsivat kuivumisaikaa. Tässä kuvaa tekovaiheista ja lopputuloksesta.


Itse piirretyillä kaavoilla leikelty pohjat, paitsi moottoripyörä on tehty muotilla.
Eniten aikaa kului siihen kun sekoittelin eri värisiä pikeereitä (munan valkuainen, tomusokeri, sitruunamehu), jotka värjäsin elintarvikeväripastoilla.
Ja taas välissä kuivatellaan.
Tästä olen ylpeä :D Ehkä valkoinen teksti voisi olla paremmin mitoitettu mutta on se hiano!
Mini HD
Sitten totaalisesti eri kastia :D Super prinsessa-piparitalo <3


Nyt ehkä hetki vierähtää kun aloitan uutta projektia mutta ideat jo kimpoilee mielessä.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Nautiskele proteiinilettuja viikonloppuna

Tykkään tehdä jälkiruokaa silloin kun on oikein aikaa tehdä ruokaa. Aina ei kuitenkaan voi leipoa ja syödä sokeripommeja vaan pitää keksiä edes hitusen terveellisempiä vaihtoehtoja. Eilen tein rahkalettuja. Voi elämä miten ne oli hyviä lisukkeiden kera! Pakko jakaa teillekin niin voitte viikonloppuna näitä sitten nautiskella.

Taikina (kahdelle muutama kappale):

1 prk rahkaa
3 kananmunaa
1 dl jauhoja (jos välttelet vehnää, voit käyttää mitä tahansa muita jauhoja esim.manteli, kookos, gluteeniton jauhoseos... mutta silloin maku voi hieman muuttua) 
makeutusta oman maun mukaan (laitoin ruokosokeria 1/2 dl)
ripaus aitoa vaniljaa tai 1tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
paistamiseen voita

Kaikki aineet sekaisin ja anna turvota hetki ennen paistamista.



Nostele jämäkkää taikinaa pannulle kökkäreinä ja levitä hieman. Nämä olivat sopivan kokoisia käännellä ja mahtui aina 4kpl isolle pannulle.


Tarjoilin itse tehdyn mansikkapyreen (soseutettuja mansikoita ja ripaus sokeria), banaaninpalojen ja kermavaahdon kanssa. Jos käytät aitoa kermaa, käytä kuohukermaa, koska siinä ei ole lisäaineita. Voit myös korvata kookoskermalla niin terveysvaikutus on hieman suotuisampi.

Näitä jäi muutama eiliseltä, taidampa napsia nyt välipalaksi loput :) Nami!

torstai 13. marraskuuta 2014

Avoimia ajatuksia viikolla 25

Olen mielestäni hyvin elämänhaluinen ja positiivinen tyyppi. En voi sietää turhaa valittamista. Hyvin usein asioille voi kuitenkin tehdä jotain. Raskauteen kuuluu suuret hormonaaliset muutokset kehossa ja sitä myöden myös mieliala saattaa vaihdella. Olen kuullut ja tiedän, että monilla saattaa parisuhde olla koetuksella pelkästään tämän takia kun mies yrittää mutta ei jaksa alati inisevää mammaa. Meillä ei onneksi ole näin ollut. En ole tuntenut mitään tarvetta olla hankala tai ollut erityisen tunteellinen tai huomannut reagoivani asioihin eri tavalla. Toivottavasti rakas mieheni on samaa mieltä :D Meillä on, kuten kaikilla arjessa omat haasteet ja eilen tulleessa tunnepiikissä itkin sitä, miksi koskaan kaikki asiat eivät ole kerralla tosi hyvin. Okei, meidän haasteet on hyvin pieniä mutta huomaan olevani hyvin tunteellinen, olisiko tämä nyt niitä "oireita" raskaudesta johtuen.

Meille tärkeät ystävät sanovat tahdon jouluna Thaimaassa ja mieheni on saanut kunnian olla bestman. Minä taas olen tarjoutunut auttamaan järjestelyissä sen minkä voin. Häiden takia varattiin matka tietysti ajoissa, jotta päästään kohtuuhintaan huippu sesonkiaikaan mukaan. Tämä matkan varaaminen tapahtui about samalla viikolla kun olen hedelmöittynyt! En osannut olla niin optimistinen, että olisin ollut varovainen varausten suhteen jos vaikka sattuisin olemaan raskaana, tätä kun on odotettu niin pitkään. No nyt tätä pohdintaa matkalle lähdöstä onkin sitten kestänyt juhannuksesta tähän asti. Onko se turvallista, matkareittejä joudutaan muuttamaan, mulle pitää varata business paikka koneesta kun en voi istua koko lentoa ja jatkuva kävely 10h on melko syvältä. On oltava lähellä kansainvälistä sairaalaa ja saakohan siellä varmasti hyvää hoitoa jos jotain tapahtuu. Entäpä jos emme lähde? Korvaako vakuutus varattuja ja maksettuja lentoja, onko peruminen turhaa jos kaikki kuitenkin olisikin hyvin ja menetämme ihanat juhlat ja pitkään odotetun matkan. No sitten sunnuntaina olimme taas päivystyksessä näistä jatkuvista oireista ja se sai vähän pysäyttämään. Luojan kiitos olin kotona ja sain heti hoitoa. Tulen joka päivä vakuuttuneemmaksi siitä, että kotiin jääminen on paras päätös.

No mitäs sitten? Ei voi mitään mutta ihanaa, että saa olla joulun kotona perheen kanssa ja pääsen hössöttämään joulua. Meillä on myös yhteistä lomaa 3,5vkoa, voimmehan lähteä jonnekin lähemmäs, minne mieli halajaa! .....Juu ei..... Miehelläni on ollut pitkiä ja haastavia työpäiviä ja tämän matkan takia vain muutama päivä kesälomaa. Alkaa tuntumaan kovana väsymyksenä. Hän ei muutenkaan jaksa kovaa jouluhössötystä (kuka mies jaksaisi?), saati nyt kun pitää saada kunnolla rentoutua. Mulle pelkkä kotona ihmettely saa aikaan tylsistymisen, olisin koko ajan ehdottamassa jotain kivaa tekemistä. Tästä syntyi pieni ristiriita ja kun mielessäni jouduin himmaamaan ajatuksiani, reagoin siihen suuresti pettyen. Samaan aikaan koen jollain tavalla "syyllisyyttä" siitä, että emme pääsisi matkalle. Miksi näin?

On jotenkin tullut tunteita, miksi mies ei ole niin näkyvästi innoissaan lapsesta. Olisihan se ihanaa jos masu saisi häneltä huomiota ja hän puhuisi tulevalle tyttärelleen. Mutta miehille on vaikeaa kasvaa raskauden mukana isyyteen kun ei voi tuntea mitään konkreettista. Nyt kun on ollut näitä supisteluja ja muita ikäviä olotiloja, hän on kuitenkin äärimmäisen huolehtivainen. Ulkoiluttaa koiria, käy kaupassa ja tekee kaiken eteeni, etten rasitu. Mulle on vaikeaa olla aina paikallaan ja saan palautetta jos olen tehnyt jotain, mikä ei olisi ollut niin viisasta. Ihmettelen, että eihän se vauva nyt siihen kuole. Mutta tässä tuleekin se ero ajattelussa. Hän sanoo, että sinä voit kuolla jos tulee liiallista verenvuotoa tai mitä tahansa fyysisiä kipuja ym. Mä ajattelen aina ja ainoastaan sitä, että vauva pysyy hengissä enkä osaa pelätä oman terveyteni puolesta. Hänelle on tärkeää, että minä voin hyvin tai ettei menetä minua! Hänen mielestään äidin tehtävä on pääasiallisesti hoitaa vauvaa kun se on hyvin pieni ja hänen tehtävä on hoitaa äitiä niin, että äidin elämä on helpompaa ja onnellisempaa. Fiksua ja aivan ihanaa, kyllä mutta... me naiset ja miehet ajattelemme niin eri tavalla :) Niinhän se kyllä on, että:

 
Nyt kun näiden asioiden äärellä "kamppaillaan", se pistää miettimään taas miten hyvin asiat kuitenkin ovat. Olemme saaneet lahjan, joka toivottavasti saapuu luoksemme alkuvuodesta, meillä on riittävästi rahaa, jotta voimme elää ja tehdä asioita. Meillä on perhe, joka on jatkuvasti läsnä, aivan ihania ystäviä, jonka taas totesimme kun kokoonnuimme yhteen viikko sitten. Olemme terveitä, meillä on ihana koti, kaksi maailman suloisinta hauvaa ja ennenkaikkea toisemme ja aivan uskomattoman syvä ja arvostava rakkaus, jota osaamme arvostaa. Tunteita, mitä moni ei saa koskaan kokea <3 Olkoon seuraava Thaimaan matkamme ensi tai seuraavana vuonna tai tulkoon eteen haasteita työpaikalla tai missä tahansa, haluan olla kiitollinen tästäkin päivästä. Kun osaa nauttia pienistä iloista ja arjen asioista, voi elämä olla yhtä juhlaa, oikeasti!



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Teematarjoiluja

Viikko sitten vietettiin Halloweenia ja meillä piti olla iltamat ystävien kesken. Saimme kuitenkin flunssan ja pailut siirtyivät viikolla eteenpäin. Ehdotin teeman muuttamista mutta päädyimme kuitenkin pysymään Halloween-teemassa, koska tarjoilut oli mietitty valmiiksi ja niistä saa hauskoja erilaisia juttuja tarjolle. Mitään gourmeeta pöperöt eivät ole mutta ideana onkin tehdä niistä hauskoja, karmivia ja jopa ällöttäviä. Näiden herkkujen lisäksi tarjolla oli muutakin mutta tässä aiheeseen sopivat kuvat.


Nämä osoittautuivat illan hitiksi; ihmetyttivät ja naurattivat. Harmi kun ei tullut kuvaa kypsänä mutta näyttävät suolenpätkiltä kun spagetti kypsyy.
Tässä valmistuu nakkimuumiot. Voi/lehtitaikinasta leikataan suikaleita ja pyöritellään nakin ympärille.
Tämä kuva on otettu parin vuoden takaisista juhlista, lainasin sitä tähän, koska eilinen kuva epäonnistui..
Oksuhaamut. Puolikkaan kananmunan päällä tonnikala-majoneesitahnaa. Silmät on maalattu elintarvikevärillä.
Suolaiset muffinssit. Laitoin taikinaan sekaisin erilaisia jauhoja, siemeniä, voita, kermaviiliä, leivinjahetta, suolaa, kinkkua, juustoraastetta ja loraus siirappia.
Haudat. Alla jogurttipannacotta. Päällä tummasuklaarouhetta ja koristeet.
Nämä ristit on pursotettu ja jääkaapissa kovetettu sulatetuista melts-napeista. Luut ovat valmiita sokerikoristeita.
Tässä paras ja herkullisin leivonnainen, mitä teen; PORKKANAKAKKU, NAM! Ohjeen olen aikoinaan saanut saaristossa Högsårassa sijaitsevasta Farmors Cafésta. Söin tätä taivaallista kakkua siellä ja kuulin, että resepti on julkinen. Sen jälkeen en ole muuta reseptiä tässä kakussa edes kokeillut, koska tämä on suussa sulavaa!

Tuorejuustokuorrutteen olen värjännyt oranssilla pastavärillä, puut on tehty samasta kuin pannacottien ristit ja haamut ovat vaahtokarkkeja, jotka saivat silmät ja suut elintarvikeväristä.
Lisää vaahtiksia.
Pipareita. Kuorrute on itse tehtyä pikeeriä (munan valkuainen, tomusokeri, sitruunamehu), koska kaupan valkoinen kuorrute muuttuu niin nopeasti keltaiseksi.

Seuraavaksi saa sitten alkaa tekemään piparitaloja ja muuta jouluaskartelua <3

lauantai 8. marraskuuta 2014

Niitä pieniä iloja

Joskus saan iloa irti todella pienistä asioista. Mutta sehän on juuri sitä, mitä sen pitääkin olla. Tällä kertaa iloa sai aikaan pitkään ihastelemani viinilasit, jotka vihdoin päätin ostaa. Meillähän on jo kaksi sarjaa viinilaseja ja ehkä juuri se onkin ollut syynä, miksi ei ole tullut hankittua lisää vaikka kuinka ihania olisikin löytynyt. Niin ja ehkä se toisen osapuolen mielipide on käväissyt mielessä, koska hän on "turhan" tavaran hankkimisesta aivan loppu kun kaapit ja varastot pursuaa kaikkea :D 

Työstän tällä hetkellä uutta stailausta Espoossa ja olimme tilaajan kanssa ostoksilla. Siitäkin on jo aikaa kun olen käynyt ihastelemassa näitä kaikkia Riviera Maisonin tuotteita mutta liityin juuri tällä viikolla facebookissa Riviera Maison kirppis-ryhmään ja siksi heidän luomukset ovat olleet mielen päällä muutenkin. Mukaan lähti nämä ihanuudet.

Lasi on todella iso, korkeutta jopa 30cm. Printtinä Riviera Maisonin kirjaimet RM.

Halusin ne vitriiniin näkyville mutta vähän piti ensin hyllyn korkeutta nostaa kun lasi on niin korkea.


Lasit kannettiin kaupasta kauniissa paperipussissa, josta päätin väsätä taulun.



Vaikka nyt viiniä en pääse laseista maistelemaan niin ostin viikonlopulle alkoholitonta punaviiniä ja voihan näistä juoda mitä tahansa.

Ihanaa viikonloppua!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kodin uusi rentoutumispaikka

Sattumien summana, meidän pihalla tönöttää tynnyrisauna :) Tämä ei ollut mikään harkittu ja pitkään toivottu hankinta vaan sauna tarvitsi uuden kodin. Se löytyi meidän pihalta. Pitkään siinä meni kun se saatiin toimintaan, koska piti pohtia kiuasvalintoja ja rakentaa lauteita uudelleen. Ja koska puukiuas olisi tullut erittäin kalliiksi ja hankalaksi hormeineen ja rakennuslupineen, oli sähkökiuasta varten vedettävät sähkötkin aika isotöinen homma. Ei kuulunut miehen ykkösjuttuihin syksyn vesisateissa. Mutta nyt se on tehty ja ensimmäiset löylytkin on jo heitetty. Saunaa on toki myös tuunattu hieman, tässä kuvia tönöstä:


Ennen.
Jälkeen. Pintaan on vedetty läpikuultava valkoinen väri ja ikkunanpuitteet vaan useampaan kertaan niin niistä tuli kirkkaammat.  
Vilvoittelupenkki tehtiin kesäkeittiön kivitason puolikkaasta ja koivun pölleistä. 


Ennen. Kiukaan ja lauteiden paikat olivat eri tavalla ja alalauteet eri paria.
Alalauteet rakennettiin samanlaisiksi ja lauteiden kulmaan tehtiin käsinoja/juomapöytä. Lauteet hiottiin ja öljyttiin, josta tuli ihanan lämmin väri ja hyvä tuoksu.


Kiukaalla äidin saunatuliainen "saunaveijari" ja ikkunoihin ostettiin pienet lyhdyt. Koska saunaan ei tule vesi, sinkkiämpäriin kannetaan huuhteluvettä vilvoittelutarpeeseen. Kesällä pihaan tulee suihku.
Pepun alusina toimivat vanhat pöytätabletit.
Kirpparilta löytyi kivasti saunan muotoinen lyhty.
Led-valot antavat tunnelmallisen valaistuksen kynttilöiden kera.


Eniten odotan sitä kun tulee lunta oikein paljon ja saa tehdä kujan saunalle hankeen, se vasta on ihanaa.