Sivut

torstai 15. toukokuuta 2014

RAAKARUOKAVIIKKO, päivä 3

Seuraavaksi testiin pääsi minicannelonit. Tämän reseptin olen apinoinut Wellberries-sivustolta. Kesäkurpitsasta on moneksi, etenkin raakapastan valmistamiseen huippu mutta toimii myös salaateissa ja lämpimissä ruuissa. Kesäkurpitsan energiamäärä on hyvin vähäinen sen sisältämiin suojaravintoaineisiin nähden. Se sisältää mm. C- ja E- vitamiinia sekä A-vitamiinin esiastetta. Tämä kasvis on myös erityisen tehokas kuona-aineiden poistaja ja lisäksi se edistää ruoansulatusta ja suojaa suoliston limakalvoja.


Cannelonit:
1 iso tai 2 pientä kesäkurpitsaa
Siivuta juustöhöylällä pitkittäin.

Cashewjuustokastike:
3,5 dl cashewpähkinöitä (liotettuna, väh.4h)
0,5 dl oluthiivahiutaleita + 1-2 rkl maun mukaan
4 rkl oliiviöljyä
1 pienen sitruunan mehu
0,5 dl pieneksi hakattuja aurinkokuivattuja tomaatteja
1 avokado
kourallinen tuoretta persiljaa
suolaa, pippuria
Blendaa pähkinät hienoksi, ja lisää yksitellen muut aineet, sekoita tasaiseksi. Levitä kesäkurpitsasiivun toiseen päähän kastiketta, ja rullaa. Toista monta kertaa, kunnes kastike on käytetty. Ripottele päälle suolaa & pippuria, oliiviöljyä ja viimeistele oluthiivahiutaleilla. 

Lopputulos:

Helppoa ja nopeaa jälleen ja näky on kaunis. Ainoa, miksi en voi nyt antaa mielipidettä mausta, on se, että aromia antavat oluthiivahiutaleet olivat lopussa ja käytin muita mausteita. Se ei toiminut varmaankaan yhtä hyvin.


Mitä on oluthiivahiutale? Luonnollinen ja maukas B-vitamiinilähde.
Valmistetaan Saccharomyces cerevisae –hiivasta. Ravintorikkaassa melassiliuoksessa kasvatetun hiivan maku on pehmeä, eikä siinä ole perinteisille oluthiivoille tyypillistä karvautta. Hiivan hellä kuivaus ja inaktivointi säilyttävät ravintoarvon mahdollisimman rikkaana. Inaktivoitu hiiva ei toimi leivinhiivana eikä aloita käymistä.
Käyttötarkoitus
  • Erityisen rikas luonnollisten B-vitamiinien lähde
  • Mausteeksi ja aromivahventeeksi ruuanlaittoon
  • Kasvisruokavalion täydentämiseen
  • Toimii myös luonnollisena aromivahventeena ruuanlaitossa
Rikas Oluthiiva sisältää erityisen runsaasti luonnollisia B-vitamiineja; B1, B2, B3, B5, B6, B7 ja B12 sekä foolihappoa 
Kenelle
  • Tiukkaa kasvisruokavaliota noudattaville
  • Kuntoilijoille ja urheilijoille
  • Piristystä kaipaaville
  • Kotikokeille
  • Sopii myös koirille!

Annostus
1 ruokalusikallinen (4 g) päivässä.

Nauti hiivahiutaleet sellaisenaan tai viilin, jogurtin, smoothien, puuron tai salaatin joukkoon ripoteltuna. 

Lisää hiivahiutaleet lämpimiin ruokiin vasta hetkeä ennen ruokailua, jolloin niiden ravintoarvo säilyy parhaiten. Vältä voimakasta kuumennusta.
Annostus koirille:
  • pienet koirat (<10 kg); 1 rkl / vrk
  • suuret koirat (>10 kg); 2 rkl / vrk

Käyttörajoitukset

Oluthiiva ei sisällä hiivaongelmien yleisintä aiheuttajaa, Candida albicans -hiivaa. Hiivahiutaleet on käsitelty siten, että ne eivät ala kasvaa ruuansulatuskanavassa.

Kaiken varmuuden vuoksi Rikas Oluthiiva -oluthiivahiutaleita ei kuitenkaan suositella nautittavaksi akuuttien hiivaongelmien aikana.
Ei sisällä sokeria, gluteenia, väriaineita eikä eläinperäisiä aineosia.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

RAAKARUOKAVIIKKO, päivä 2

Eilen toiseksi testiin pääsi porkkanapasta ja pähkinägremolata (Raakaruoka-aika/Outi Rinne). Muuntelin paria ainesosaa.

Porkkanapasta:

5 isoa porkkanaa
1/4 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl agavesiirappia
tilkka omenaviinietikkaa
1 tl kuivattua oreganoa

Höylää porkkanoista kuorimaveitsellä suikaleita ja sekoita muut aieet joukkoon. Mulla oli liian pieniä porkkanoita..


Saksanpähkinägremolata:

2 dl saksanpähkinöitä
3 ruukkua mietoja yrttejä. Laitoin herneenversoa, persiljaa ja basilikaa
pieni nippu riohosipulia
1-2 puristettua valkosipulinkynttä
1 tl raastettua sitruunankuorta
1/2 sitruunan mehu
1 rkl agavesiirappia
1 tl suolaa
1 rkl hiivahiutaleita
5 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä

Rouhi pähkinät monitoimikoneessa. Lisää yrtit ja loput aineet. Siirrä kulhoon ja sekoita käsin lisää.


Asettele lautaselle ja paloittele mukaan tomaatteja. Tomaatit sopivat makuyhdistelmään täydellisesti!


Lopputulos: 

Yksinkertainen ja helppo valmistaa, todella hyvää. Gremolataa jäi yli ja toimi salaatin kanssa myöhemminkin.

maanantai 12. toukokuuta 2014

RAAKARUOKAVIIKKO, päivä 1

Olen päättänyt tällä viikolla tehdä raakaruokaa joka päivä, yhden uuden kokeilun. Apuna kirjat Raakaruoka-aika (Outi Rinne), Raakaravinto (Christine Bailey) ja Vitamixin mukana tullut kirja. Niistä valkkailen kiinnostavimmat ja muuntelen oman maun ja kaappien sisällön mukaan. Ensimmäisenä maisteluun pääsi chilivihannekset ja kukkakaaliriisi.

Kastike aurinkokuivatuista tomaateista:

3 luumutomaattia
1/2 punasipuli
60g aurinkokuivattuja tomaatteja
90g kivettömiä taateleita
1 rkl sipulijauhetta
1 rkl etikkaa
2 rkl Tamari-soijakastiketta
vettä tarvittaessa

Kaikki aineet tehosekoittimeen ja sekoita kunnes seos on sileää.




Kukkakaaliriisi:

1/2 kukkakaali
30g pinjansiemeniä
1/2 tl laadukasta suolaa
vastajauhettua mustapippuria
1/2 sitruunan mehu
2 tl tahinia

Kaikki aineet monitoimikoneeseen ja jauha riisinkaltaisiksi jyviksi.

Kasvikset:
2 paprikaa
2 tomaattia
6 siitakesientä
1 kesäkurpitsa
2 shalottisipulia

Kastike:
Yllä olevan ohjeen määrä kastiketta aurinkokuivatuista tomaateista
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1 tuore mieto chili
hyppysellinen laadukasta suolaa

Sekoita kastikkeen aineet tehosekoittimessa, lisää tarvittaessa vähän vettä. Paloittele kasvikset ja kaada kastike niiden päälle. Kaada seos vuokaan ja lämmitä haaleassa (ei yli 45 astetta) uunissa kasviksia ja riisiä tunnin ajan ennen tarjoilua.




Lopputulos:

Ruoka oli hyvää, hieman "aasiavivahteinen" ja melko tulinen. Jonkin verran häiritsi annoksen lämpötila eli haaleus; ei ollut lämmintä eikä kylmää. En tiedä epäonnistuinko lämmittämisessä? Valmistaminen oli helppoa mutta se kesti, koska vaiheita ja pipertämistä oli niin paljon.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Uusin tuunauskohde

Heippa taas pitkästä aikaa! Viime viikolla kulutin vapaat tunnit kodinhoitohuoneen mini-tuunaukseen. Meidän mielestä seinän väri oli liian tumma ja kaipasi piristystä. Seiniähän voi maalailla aina uudelleen ja uudelleen niin päätettiin kokeilla vähän pirteämpää väriä, saahan sen pois jos alkaa tympimään. Tässä projektin tulos kuvin ja alla hieman laskelmaa tuunauksen kustannuksista.


Ennen.
Jälkeen; uudistunut yleisilme!
Askosta ostettu "jakkara" ja tyyny olivat niin kutsuvan väriset, että piti ottaa mukaan. Risumaljakossa olevat lehdykät olivat hopeiset, ne on värjätty spraymaalilla turkooseiksi.
Ennen.
Jälkeen. Perhoset on aikoinaan ostettu Askosta. Tarrat on tilattu tarravimma.fi verkkokaupasta, sieltä tilaan tarrat aina kun valikoima on laaja, hinnat ok ja palvelu erinomaista. Uutta heillä oli koirat, en voinut vastustaa :)
Koirille tein kaulapannat kynsitimanteista <3 Tarjotin on Askosta.
Ennen.
Jälkeen.
Kustannukset:

Valkoinen maali: löytyi varastosta
Turkoosi maali: 27€ (1L)
Telat, pensselit: löytyi varastosta
Silikoni: löytyi varastosta
Maalarinteipit: 4€
Pakkeli: löytyi varastosta
Uudet listat ovenkarmeihin: 25€
Sisustustarrat (teksti, tassut, koirat): 35€
Virkattu jakkara: 60€
Tyyny: 15€
Turkoosi spraymaali: 4€
Tarjotin 15€

YHTEENSÄ: 185€

Aikaa kului 4 päivänä muutama tunti.

Seuraava kohde on reilun viikon päästä anopin makkari, siellä onkin enemmän hommaa...