keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Liikunta raskaana ja lempparilajit 1/3

Olen liikkunut lähes koko ikäni säännöllisesti ja se on osa elämääni, en voisi kuvitellakaan olevani ilman treeniä. Aivan raskauden alussa en huomannut olossani mitään erityistä mutta oli tärkeää, että kovin rasittavat, höykyttävät ja vaaralliset lajit jäävät pois, jotta alkio varmasti kiinnittyy. Mutta viikkojen edetessä alkoivatkin sitten pahoinvoinnit ja kohdallani ne olivat läsnä aamusta iltaan, eikä oikein mikään huvittanut. Hengästyminen ja rasitus saivat olon tuntumaan entistä pahemmalta. Nyt niistä oloista on päästy eroon ja olen lähestulkoon normaali pirteä itseni. Ainoa erittäin ikävä ja yllättävä oire on alkanut vaivaamaan; supistuksilta tuntuvat kivuliaat puristukset alavatsassa. On hassua, kuinka minä, treenihullu liikuntaintoilija joudun kärsimään näistä erilaisista oireista. Miten keho, joka on tottunut kiireeseen ja kovaan rasitukseen, ei kestäkään mukana. Kivut tulevat esiin joka kerta kun rasitus alkaa. Reipas kävely ja kiireessä kaupassa käyminenkin saavat aikaan puristukset. Vaikka olen heti alkuun jättänyt juoksemisen, hyppimisen, kovan salitreenin ym. pois, nyt on näköjään aika hellittää ihan oikeesti!


Miten liikunta ylipäätään sopii raskaana oleville, mitä suositellaan ja miksi tulisi kuitenkin liikkua? Tässä asioita, joita minä pidän tärkeinä.
  • parantaa jaksamista kaikissa raskauden eri vaiheissa
  • liikunta saa aikaan onnellisuuden/tyytyväisyyden tunnetta ja mitä onnellisempi äiti on, sitä paremmin lapsi voi
  • veren sokeripitoisuus pysyy hallinnassa ja verenpaine normaalina
  • hillitsee raskauden aikana nousevaa sykettä
  • ehkäisee ummetusta
  • hillitsee liiallista painon nousua
  • parantaa kestävyyttä synnytyksessä
  • nopeuttaa raskaudesta ja synnytyksestä toipumista
Liikuntaa voi harrastaa normaalisti koko raskauden ajan mutta toki loppua kohden tahti luonnollisestikin hidastuu. Tärkeintä on kuunnella omaa kehoa; jos joku laji tuntuu pahalta tai aiheuttaa kipuja, se pitää jättää pois. Kuitenkin lajit, jotka voivat aiheuttaa kaatumisia, iskuja tai liikkeet ovat kovin nopeita tai voimakkaita, tulee jättää kokonaan pois. Mielestäni raskaana on ihanaa harrastaa mieltä rauhoittavia lajeja. Niistä tulee hyvä olo, vaikka hiki ei olisikaan norona virrannut ja lihaksissa tuntuisi väsymystä. Treenata ehtii kovaa kyllä taas myöhemminkin. 

Kirjoitan parhaat puolet kolmesta tämän hetken lempilajeistani, tässä ensimmäinen:

VESILIIKUNTA


Vesiliikunta tai oikeastaan vesijumppa mielletään usein mummojen lajiksi. Minä en ole sitä mieltä. Olen harrastanut sitä aiemminkin. Rakastan vettä elementtinä ja aina tykännyt pulata vedessä.

Vesiliikunta sopii aivan kaikille, koska se on ystävällistä nivelille ja vedessä voit tuntea itsesi kevyeksi, joten useinmiten liike kuin liike onnistuu jokaiselta. Veden vastuksen ja erilaisten apuvälineiden ansiosta lihaksetkin saavat kunnolla kyytiä, mitä reippaammin liikkeitä suoritat. Lisäksi veden paine tekee hyvää aineenvaihdunnalle ja laskee turvotuksia. Näin kasvaneen masun kanssa on mukavaa liikkua omaan tahtiin vesijumppatunnilla. Osallistun säännöllisesti viikoittain tunnille ja nautiskelen lihastyön ohessa. Jos kipuja esiintyy, vedessä on helppo hellittää tahtia ja vaan kellua rentona :)

Tänään onkin vesijumppapäivä, nyt pitääkin lähteä pakkaamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti