tiistai 16. huhtikuuta 2019

Pääsiäisaskarteluja, osa 2

Pari juttua ollaan taas väsäilty. Lisääkin ehkä vielä syntyy, mutta jaetaan nämä nyt.

Kivien maalaus on kiva juttu. Puutarhassa usein näkee maalattuja kiviä tai ruukkuja. Mulle tuli mieleen maalata pääsiäispupu. Tuurilla vielä löytyi Lidlistä akryyliväripaketti edullisesti. Värit kestävät kulutusta ja sääoloja. Nämä voi sitten siirtää meidän pääsiäispöydästä ulos kukkien kanssa koristamaan terassia.












Tässä lapseni taidonnäytteet. Ovat kuulemma hirviöitä 💓


Ja tässä isin. Hän on aivan uskomaton piirtäjä. En muistanutkaan miten taitava 💓 Meidän hauvat 💓




Sitten vähän samaa tyyliä kuin aikaisemmassa postauksessa, kartongista tehty munakranssi. Tästä syntyy pupuviiri. Ihanan näköinen ja niin helppo. Piirrä sabluuna pupulle ja leikkaa kuviollisesta kartongista useampi pupu.


Kiinnitä pupuille hännät askartelukaupoissa myytävistä pehmopallukoista tai tee villalangasta tupsut.


Kiinnitä nauha nurjalle puolelle ja ripusta.






Meillä pajunkissat sisällä tulee olla allergiaystävälliset. Oksat ostettiin Tokmannilta ja koristeltiin kevyesti. Rairuohoa laitettiin kahta erilaista ja tällä kertaa vaihtelun vuoksi mm.lasipallon sisälle ja pieniin tuikkukippoihin.









HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!


lauantai 13. huhtikuuta 2019

Teemasynttärit

Tähän väliin yksi idea teemaksi lasten synttäreille, ennen toista pääsiäisaskartelua. Meillä vietettiin 4v juhlia viidakko-teemalla. Tyttö ei oikein vielä osaa itse ideoida, tai hänen idea vaihtuu päivittäin. Dinosaurusta hän ehdotti muutamaan kertaan, joten siitä ohjailin hienovaraisesti vähän tyttömäisempään suuntaan; viidakon eläimet😄
Jos aihepiiri kiinnostaa, voit etsiä kuvia tai tilata aiheeseen sopivia koristeluja nettikaupoista, hakusanalla "viidakkosynttärit" tai "viidakon eläimet synttärit". Kannattaa aina etsiä myös englannin kielellä, esim. "jungle birthday party ideas" tai "jungle party decorations".

Keräsin lelulaatikoista kaikki eläimet ja käytin niitä koristeluissa ja jopa kakussa.



Lasimaljoissa "hiekkana" käytin ruskeaa sokeria, tällä kertaa kookossokeria.


Kaverilahjoiksi tytöille koruntekolaatikot ja pojille muovailuvahaa.



Ilmapalloihin ei aina tarvitse ostaa heliumia, ne voi teipata seinään.


Ostetuissa pöydän antimissa pyrin löytämään eläinaiheisia kääreitä.




Kakun kerma on värjätty vihreällä pastavärillä, aidaksi tikkukeksirullia leikattuna eri korkuisiksi ja polku on rikottua suklaata. Eläimet muovia eli ei syötäväksi. Sisällä suklaapohja ja mangomousse.






Mukana myös viime vuodelta tuttu jädebaari. Tänä vuonna sankari oli jo niin iso tyttö, että tarjoili itse jädet baaristaan💗


Haluan järjestää aina ohjelmaa lapsille, jotta vapaa leikki ei sokerihumalassa lähde käsistä ja tietysti haluan myös, että synttärit olisivat ikimuistoiset. Tällä kertaa viihdyttämään saapui taikuri, joka teki kivoja lapsia osallistavia temppuja. Lopuksi hän muotoili jokaiselle ilmapalloeläimiä ym. Näytti ainakin siltä, että oli mieluista. Itse olin todella tyytyväinen häneen ja siihen, kuinka hän osasi pitää ns.paketin kasassa, koska porukkaan mahtuu aina niitäkin, jotka eivät jaksa keskittyä aiban toivotulla tavalla😅


lauantai 6. huhtikuuta 2019

Pääsiäisaskarteluja, osa 1

Tänä vuonna pääsiäistä joutuukin vähän odottelemaan, sen ollessa vasta lähellä vappua. Nyt meillä on viimein ollut lupa alkaa pääsiäistouhuiluun, kun ollaan kahden viikon päässä. Aurinkokoin on alkanut lämmittämään ja lumia sulattamaan eli on uskaltanut vaihtaa talvikukat ulkona narsisseihin. Aloitetaan vaikka tästä aiheesta. Kukillakin voi leikkiä. Mä olen maailman surkein puutarhahommissa, enkä ymmärrä mitään siitä, miten mikäkin kukka pitää sijoittaa tai minkälaisia olosuhteita ne kestävät. Istutan kukkani ruukkuihin ja kysyn ostaessani aina samat kysymykset myyjältä🙈 Olisi hienoa istutella perennoja ympäri isoa pihaamme mutta jos joskus haluamme suurempaa kukkaloistoa, on siihen pyydettävä pihasuunnittelija apuun. 

Mutta sentään kesäkukkia ja näitä narsisseja osaan ruukkuun siirtää ja innostuttiin tekemään uusiin isoihin ruukkuihin lapsen kanssa hauska kevätasetelma. Oltiin ostoksilla isommassa kukkatalossa ja hän sai valita kukkia ja koristeita. Ruukkuun päätyi tietysti narsissit ja eteen muutama orvokki. Ympärille värjättyä jouhta (mitä tämä nyt sitten onkaan..) ja koristeluun erilaisia tikkujen päissä olevia eläimiä ym.


Keittiön pöydälle on tehty myös asetelma. Tässä on käytetty kaikkea mahdollista silkkikukista suklaamuniin. 



Tutkittiin verkon syövereistä erilaisia ideoita askarteluun lasten kanssa ja pari juttua on jo ehditty kokeilemaan. Ensimmäisenä askarreltiin kortit perheelle ja lapsen kavereille pääsiäismunajahtiin ja brunssille.

Tarvitaan kartonkia tai valmiita korttipohjia, värillistä paperia ja pupulle nenä, mikä voi olla mikä tahansa. Valkoisesta kartongista leikataan pupulle pää ja korvat ja värillisestä paperista korviin sisäosat.



Nenä voi olla vaikka rypistetty silkkipaperi, askarteluun ostettavia pyöreitä pörröisiä pampuloita, mitä esim.pääsiäisenä paljon myydään. Me käytettiin helminauhan helmiä, mitkä sattuivat askartelulaatikosta silmään.


Lopuksi tussilla silmät ja suu. 




Seuraavaksi askarreltiin kartongista kranssi. Ostettiin askartelukaupasta kuviollisia kartonkeja, joita tarvitaan muihinkin tuleviin juttuihin.
Ensin tehtiin munan muotoinen sapluuna, jolla saatiin leikattua kartongeista munia. 6kpl yksiväristä ja 6kpl kuviollista. Määrä toki riippuu pohjan koosta. Pohjan voi leikata pahvista tai vaikka kertakäyttölautasesta.



Alimmaisiksi liimataan pohjaan kiinni yksiväriset munat ja päälle väleihin värilliset.



Lopuksi kiinnitetään kuumaliimalla rusetti ja nauha, jossa kranssin voi ripustaa.



Ensi viikolla taas lisää askarteluja. Nauttikaa auringosta ja keväästä ja askarrelkaa ja hömpöttäkää pääsiäistä. Innostuminen asioista saa aikaan niitä elämän pieniä iloja!