torstai 29. marraskuuta 2018

Piparkakkutalo 2019

Viime vuotta kun muistellaan, joka vuotista omaan kotiin jäävää piparkakkutaloluomustani on vaikea päihittää ( löytyy täältä). Mitä tänä vuonna? Ajatukseni lähti rönsyilemään nyt paljon nähdyistä parannelluista tonttuovista. Enää ei riitä pelkkä ovi jalkalistassa, vaan seinään tehdään jopa reikiä ja sisustetaan ihan oikea tonttutalo seinän sisään! Tai vähintäänkin rakennetaan ovelle "pihamaa" kaikkine tavaroineen. Miniatyyri-tuotteet alkoivat kiinnosta itseäni ja lähdin suunnittelemaan, voisiko sitä yhdistää piparkakkutalooni. Etsin erilaisia talomalleja myös googlettamalla ja Pinterestistä. Näistä syntyi ideani rakentaa piparkakku-leipomo/kahvila. Piirsin luonnollisesti kaavat itse ja ostin läjän taikinaa. Tähän taloon kaikkine kalusteineen, kului 6 kaupan 500g taikinaa. Koristeet/somisteet, joita en ole itse muovaillut, olen tilannut verkkokaupoista, mm.minimaailmasta. Vielä kätevämpi emäntä muovailee ne itse fimo-massasta. Niin pitkälle ei tämän rouvan osaaminen riitä.

Talon seiniä leivoin jo viikkoa ennen koristelua ja kasaamista. Pitkin viikkoa ostelin koristeita ja leivoin vähän lisää seiniä.



Seinät tulee koristella ja kuivattaa ennen kasaamista, jotta jälki on siistimpää. Onneksi meillä on nykyään todella iso paistinpannu, ei olisi onnistunut sokerin kiinnittäminen muuten näin isoihin paloihin. Kasaaminen on stressaavin osuus. Ovatko palat oikean kokiset ja saadaanko pysymään kasassa ja näyttääkö siltä, mikä olen suunnitellut.










Talon etuosaan, leipomoon tein suuret ikkunat, joista käsi mahtuu sisään asettelemaan sisutustarvikkeita. Pöydät, penkit ja hyllyt leivoin piparista.







  
Viimeistely on parasta hommaa. Tavarat paikoilleen ja valot päälle!
























Talosta lähtee huumaava tuoksu ja tekee itsekin mieli kurkata sisään joka kerta kun ohi kävelee <3

 

Halloween-ideoita vm.2018

Vaikkakin myöhässä, laitan kuvamateriaalia tämän vuoden Halloween pöydästämme. Näitä voi sitten hyödyntää tulevina vuosina.

Tässä noutopöytä kokonaisuudessaan. Alla tumma liina ja koristuksina lapsen hämähäkki- ja rotta-leluja ym.ostettuja Halloween somisteita.



Tarjoilut toteutimme nyyttäri-periaatteella. Meille sai tulla yhdessä kokkailemaan jo päivällä tai tuoda pöytään tullessaan. Tässä tuotokset kuvina yksittäin. Reseptejä en sen tarkemmin nyt kirjoita, mutta ne löytyy googlettamalla tai saa minulta pyydettäessä.

Marmoroidut munat avocado-täytteellä. Munan seittimäinen kuviointi ei näy kunnolla mutta se toteutettiin liottamalla kovaksi keitettynä ja kuori kauttaaltaan rikottuna mustaksi värjätyssä vedessä. Oli huikean hienot!


Sormet. Tehty broiskun jauhelihasta lihapullataikina. Kynsinä mantelit. 


Pizza/suolainen piirakka.


Dippilautanen. Oksentavaksi naamaksi koverrettu kurpitsa, josta asetellaan guacamole lautaselle. Ympärille dipattavia ja pääaukkoon voi upottaa kulhon/lasin, johon voi laittaa toista dippikastiketta. 


Hyydytetty lohikakku. Ystäväni resepti. Niin hyvää, että voisin syödä tätä joka päivä!


Söpöt mini rocky road-palat.


Suklaamousse-pikarit.


Irvihampaat. Pehmeä keksi, välissä makea värjätty tuorejuusto-täyte ja hampaat mini-vaahtokarkkeja.


Piparkakut.


Pöydässä sipsejä.




Lapsille oli ohjelmana korttien tekoa. Pääsivät liimailemaan korttipohjiin halloween-aiheisia tarroja. Lisäksi jahtasimme pimeässä namipiiloja taskulamppujen kera.