torstai 23. heinäkuuta 2015

Vauvanruokatehtailua, osa 2

Nyt on tehty ensimmäiset liharuuat tinttaralle. Kuten viimeksi jo mainitsin, hän syö todella reippaasti ja niin meni myös tämä eka lihasose. Oikein maisteli ja rauhassa nautiskeli :) Ihana <3 Olen googlaillut erilaisia reseptejä ja niistä kokosin ensimmäiset kaksi erilaista sosetta sen perusteella, miten mielestäni ainekset keskenään sopivat ja voisivat maistua kivalta. Näissä resepteissä käytin myös omenaa, joka tuo kivan pehmeyden makeudellaan. Myös päärynää tai mitä tahansa muutakin hedelmää voisi laittaa.


Ensin lahjoituksena saatujen pilttipurkkien pesu. Kiitos näistä ystävät.

KANA-RIISI-KASVIS-aterian resepti:

1,5l vettä
2dl riisiä
300g kana-jauhelihaa
4 porkkanaa
4 isoa nuppua parsakaalia
2 omenaa

Ensin kana-jauheliha kiehumaan 5 minuutiksi.
Pintaan muodostuvaa vaahtoa kannattaa ottaa pois siivilällä.
Seuraavaksi riisi perään ja keittoa n.10min.

Seuraavaksi porkkanat ja jonkin ajan kuluttua omena ja parsakaali. Keittoa noin 15min tai kokeile kypsyys.

Sauvasekoittimella soseeksi ja mulla on tapana lisätä sitä luomuvoita nokare. Myös blenderiä voi käyttää soseuttamiseen. Mulla vaan on niin tehokas blenderi, että siitä tulee ihan samettia. Ruokaan saa jäädä pieni rakeus vaikka ei vielä kuitenkaan purutuntumaa.

Sitten taiteillaan sose purkkeihin ja siivotaan reunat. Valmista tavaraa tuli 16 purkillista.


Kylkeen maalarinteipillä maku ja päiväys niin tietää pakkasen sisällön myöhemminkin kun tulee muitakin purkkeja kaveriksi.

JAUHELIHA-KASVIS-aterian resepti:

vajaa 1l vettä
200g vähärasvaista jauhelihaa
1 bataatti
1 kesäkurpitsa
1 omena
1 sipuli

Pilkotaan.

Ja sama homma työvaiheissa kuin edellisessäkin. Tästä määrästä sain 11 purkillista sosetta.


Sitten loppuun vielä yksi todella herkullinen välipala.

Banaania, kiinteäksi mutta pehmeäksi keitetty kananmunan keltuainen ja notkistamiseen kookosmaitoa. Muussataan soseeksi. Wau kun oli herkullista! Keltuainen on hyvin ravitsevaa mutta ei oikein maistu millekään niin voi hyvin lisätä välipaloihin.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kevyempi kesäherkku

Raskausajasta on jäänyt herkuttelu hieman päälle. Pahoinvointien aikaan en saanut alas kuin leipää, makaronia, herkkuja ja muita "tosi terveellisiä" juttuja. Onneksi tilanne helpotti ja loppuraskauden pystyin syömään terveellistä ruokaa. Herkut kuitenkin maistuivat edelleen ja sama jatkuu :) Nyt pitää alkaa vähän karsimaan kun imettäminen ei ole tehnyt tehtäväänsä raskauskilojen suhteen mun kohdalla vaikka liikuntaa on lähes päivittäin ja perusruokavalio on terveellinen. Tämä pohjustuksena sille, mistä tässä kirjoittelen. Jälkkäriä syödään meillä usein, milloin se on jotakin superherkkua ja milloin rahkaa tai hedelmiä. Sorbetti on hyvä lisä kevyempien jälkkäreiden listalle, koska nyt niitä kevyitä "huijaus"nameja pitää keksiä. Helppo valmistaa ja makuja voit sekoitella vaikka mitä. 


Vatkaa 3 kananmunanvalkuaista tiukaksi vaahdoksi. Sekoita valkuaisvaahto, kohmeiset mansikat (n.600g) ja makeutus sekaisin. Noin desi tomusokeria tai jos haluat kevyemmän, käytä steviaa ja kokeile itse, kuinka makeaa haluat.

Laita seos teräskulhoon ja pakkaseen kelmun alle.

Sekoita muutaman kerran puolen tunnin välein, jonka jälkeen anna jäätyä vielä pari tuntia.

Ja nautiskele :)



keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Vauvanruokatehtailua

Meillä aloitettiin kiinteiden maistelu hieman vajaa 4kk iässä. Aloitusajasta ollaan montaa mieltä mutta meille tuntui oikealta hetkeltä kokeilla ja heti ensimmäisten kertojen jälkeen on syönyt todella reippaasti. Jopa niin reippaasti, että en pysy vauhdissa mukana kun suu ammottaa jo auki ja hermo meinaa mennä :D Pitäisi olla kaksi syöttäjää; toinen kun lusikoi lautaselta tavaraa niin toinen ehtii sillä aikaa viedä suuhun, hihi. Mulle oli itsestään selvää, että ruoka tehdään itse ja kaupan tuotteita käytetään joskus reissun päällä ja apuna. Kaupan pöperöt ovat niin teollisesti käsiteltyjä, että niissä ravinteet ja entsyymit ovat tipotiessään. Toki ruuan kuumentaminen kotonakin vähentää ravinteiden määrää mutta onhan siinä monta käsittelyvaihetta vähemmän ja tietää tarkalleen mitä lapsi saa syödäkseen. Eikä tekeminen mitään aikaa tai muuta erityistä vaadi. Siinä se valmistus menee sivussa missä muunkin ruuan valmistus. Soseita ei tarvitse vielä tässä vaiheessa maustaa, antaa vaan pilkottujen kasvisten ja hedelmien/marjojen kypsyä ja sen jälkeen sauvasekoittimella soseeksi. Valmis sose jääpalamuotteihin ja pakkaseen.



Valmistus ei myöskään vaadi erikoisvälineistöä. Kattilan pohjalle laitettava höyrytysritilä on todella hyvä ja halpa. Tässä valmistuu bataatti-porkkanasosetta. Höyryttämisen jälkeen soseuttaessa, lisään sekaan nokareen suolatonta luomuvoita. Rasvan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on se, että se auttaa ravinteiden imeytymisessä.

Valmiit jäädytetyt sosepalat. Palat on hyvä siirtää rasiaan kun ovat muutaman tunnin jäätyneet, jotta niihin ei tartu pakastimen hajut ja maut.


Jos et omista höyrytysritilää, homaa hoituu myös perus siivilällä, kuten tässä mökillä kesäkurpitsat.



Tässä bataatti-perunasose aluillaan.

Ja tässä jäisinä valmiina rasiaan. Miehen osallistuminen soseiden tekoon oli hommata lisää jääpalamuotteja. Varmasti vaikea arvata, minkä muotin hän toimitti :D:D


Sitten marjasosetta. Yhtenä versiona tein hienonnettujen mustikoiden pohjaksi riisivellin, jonka kanssa mustikat sekoitin.


Ja mustikka maistuu!


Tämän viikon kokeilu oli päärynät. Keitin päärynöiden kaveriksi mangoa, jota ollaan jo aiemmin maisteltu. Jotkut hedelmät ja marjat on hyvä keittää, jotta niissä oleva pektiini hajoaa. Pektiini voi ärsyttää ruoansulatuskanavaa.


Tällä hetkellä annan kaksi kertaa päivässä kiinteitä ja ehkä illalla vielä puuroa. Toisella kerralla kasviksia ja toisella hedelmää. Usein hedelmänä annan banaania, mikä on osoittautunut oikein super-herkuksi. Banaanin kaveriksi soseutan usein avokadoa. On muuten niin hyvää sosetta, että voisin muussata ihan itsellenikin.


Nyt ollaan muutamana iltana kokeiltu puuroa. Ostin Ruohonjuuresta Luomu hirssipuuroa, jossa on hieman riisiä. Olen päättänyt, että annan gluteenia vasta noin vuoden iässä eli perus vilja-puurot saavat odottaa. Puhtaan Luomu kauran otan kyllä kokeiluun piakkoin, koska se on luonnollisesti gluteeniton. Sekoitan hirssi-hiutaleet hedelmäsoseeseen tai äidinmaitoon. Myös veteen olen sekoittanut ja lisännyt mauksi pari lusikallista hedelmäsosetta.


Kaupan tuotteista olen käyttänyt näitä PIRKAN Luomu soseita, mm.päärynää ja mangoa. Otan aina hoitolaukkuun mukaan jos on tarvetta syöttää reissun päällä kiireessä tai sekoitan joskus banaanin kanssa jos ei muuta ole valmiina.


Pidän ruoan ravinnetiheyttä hyvin tärkeänä. Panostamalla lapsesi ruoan ravinnetiheyteen ja laatuun voit välttyä monilta ongelmilta. Ravinneköyhä, huonolaatuinen ja prosessoitu ruoka ei ainoastaan aiheuta vatsakipuja ja pahoinvointia. Kun syömme meille sopimatonta ruokaa keho yrittää puolustautua ja joutuu tulehdustilaan. Nämä oireet voivat näkyä uniongelmien, kiukun, ylivilkkauden, ihottuman, sairauksien ja huonontuneen vastustuskyvyn muodossa. Käyttämällä aikaa ruoan valmistukseen voit säästää aikaa sairastelulta, lääkärikäynneiltä ja raivonpuuskilta.

Meillä tulee huomenna täyteen 5kk ikää. Saamme alkaa syöttämään lihaa ja kalaa. Kirjoittelen niiden ruoka-annosten kokkailusta siis myöhemmin.

Herkullisia kesäpäiviä!







perjantai 10. heinäkuuta 2015

Vanha leikkimökki henkiin

En tiedä kuinka vanha tämä leikkimökki on alkujaan mutta hyvin huojuu ja rapistuu. Ajatus oli kaataa koko hökötys maan tasalle mutta kun lapsia on nyt siskollakin jo 2 niin kunnostettiin äidin kanssa mökki leikkipaikaksi. Kestää sen minkä kestää. Laitoin tähän kuvat joka kulmasta aina ennen ja jälkeen.


Ennen


 Jälkeen. Ulkomaalia ei ollut mutta kuistiin alle laitettiin kannakkeita, jotta ei jousta niin paljon ja roikkuvia lankkuja korjailtiin. Kuistin eteen on tarkoitus tehdä vielä askelmat mutta ne sitten myöhemmin. Vanha mela maalattiin ja kirjailin siihen meidän tytön nimen. Myös penkki on maalattu.

Ennen.

Siivottuna.

Jälkeen. Seinät, katto ja lattia maalattu. Tyynynpäälliset siskolta lahjoitus, istuintyynyt ja matot äidin varaston perukoilta.

Ylemmissä kuvissa näkyvä lelukori löytyi mökin varastosta ja sai pintaan vaaleanpunaista maalia.

Ennen.

Siivottuna.

Jälkeen. Pöytäryhmä lahjoituksena siskolta. Ne maalattiin. Naulakko leikkimökistä löytynyt ja maalattu, Pehmolelu ja hyllyllä oleva taulu kirppikseltä, yht.7€. Seinällä oleva taulu siskon käsialaa parinkymmenen vuoden takaa koulun käsitöistä.

Ennen.

Siivottuna.

Jälkeen. Hylly maalattu, naulakko löytyi mökin varastosta ja verhot ommeltu siskon tyttöjen vanhoista vauvalakanoista. Verhotankona vaijeria, ostettu kaupasta.

Ennen.

Jälkeen. Naulakko ja hylly leikkimökistä löytyneitä ja maalattuja. Huopa kirppikseltä uutena 5€.


Koko projektiin kului rahaa noin 20€, koska maalit ja muut tarvikkeet löytyivät omasta takaa. Kyllä tyolla nyt kelpaa leikkiä, toivottavasti :)