perjantai 29. elokuuta 2014

Elämän uusi suunta ja HAPPY MAMA

Ihanaa syksyn alkua! Blogissa on vallinnut hiljaisuus kesän ajan muutamastakin syystä. Toki lomien vuoksi mutta myös siksi, että olen totutellut ajatuksissani elämässämme tapahtuvaan muutokseen. Olen voinut pahoin ja lisäksi olen joutunut pohtimaan työkuvioita uudelleen. Tätä muutosta on odotettu meidän perheeseen jo useita vuosia. Meitä on autettu sen toteutumisessa ja sitä on "työstetty" ajatuksella jo pitkään. Siitä on vuosien saatossa mieleen muodostunut jo niin tavoittamattomissa oleva asia, ettei sitä osannut kuvitella, että se oikeasti meille joskus tapahtuisi. Mutta kyllä, nyt se on totta, meistä tulee perhe ja minusta ÄITI! Nyt kun tilanne olikin "yllättäen" edessämme, oli mietittävä perheemme tulevaisuutta; saanko päivätyötä vielä ennen äitiyslomalle jäämistä vai pystynkö työllistämään itseäni liikuntahommilla tarpeeksi ja onko se turvallista. Vaikka kuinka yrittää miettiä ja toivoa, joskus näitä päätöksiä ei vaan voi tehdä vaan elämä kuljettaa. Näin minullekin nyt kävi, sopivaa päivätyötä en toistaiseksi saanut ja syksyn ohjauksiin oli lupauduttava. Näillä siis mennään ja syksy aloitetaan nyt reippaasti, sekä työrintamalla, oman liikunnan suhteen pahoinvointien jälkeen ja täällä blogissa tiheämmällä päivitystahdilla.


Kuten varmasti huomasit, blogi on saanut uuden ulkoasun ja aihepiirit on nyt helposti saatavilla välilehtiä klikkaamalla. Jos jotakin tiettyä etsit, voit edelleen etsiä sivun oikean laidan tarkennetuista tägeistä. Jokainen kirjoitus tulee näkymään kuitenkin aina myös etusivulla. Uutuutena olen perustanut kokonaan uuden aihealueen HAPPY MAMA. Tulen kirjoittamaan raskauteni etenemisestä ja antamaan raskaana oleville äideille mahdollisesti myös apua erilaisten äidin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Eikä tässä vielä kaikki! Aloitan luotsaamaan HAPPY MAMA-ryhmiä yhteistyössä Fox Centerin kanssa. Tarjolla on aamu- ja iltaryhmät ja nämä käynnistyvät heti kun saamme tarpeeksi kiinnostuneita. Tässä hieman tietoa siitä, mitä tuleman pitää:

Elätkö elämäsi tärkeintä aikaa? Sinusta tulee äiti. Toivot antavasi tulevalle lapsellesi kaiken, jotta myös hän viihtyisi kehossasi ja kasvaisi optimaalisesti. Kaipaatko ehkä tukea tässä mullistavassa elämäntilanteessa? Oikeanlainen liikunta, ruokavalio, jaksaminen ja hyvä olo olisi tavoitteena. HAPPY MAMA on vertaistukiryhmä, jossa tapaamme säännöllisesti; liikumme, vaihdamme kokemuksia ja harrastamme yhdessä. Saat myös jatkuvasti tärkeää tietoa hyvinvoinnista, kuten ruokavaliosta ja kehosi saattamisesta stressittömään tilaan.
Ryhmä sopii sekä konkareille, että ensisynnyttäjille. Varaa paikkasi pian!

Ilmoittaudu info@neamar.fi

Nämä ryhmät ja tämä blogi toimivat käsi-kädessä eli ideat ja askarruttavat aiheet avataan sekä tapaamisilla, että täällä blogissa. Pääpaino tapaamisilla kuitenkin on liikunta :) 

Toivoisinkin nyt sinulta ihana lukija, että levittäisit sanaa uudenmaan alueella, jotta saan tarpeeksi odottavia äitejä kasaan ja ryhmät kokoon. Aihepiirit ja ryhmät laajenevat kevään aikana kun oma pikkuiseni toivottavasti terveenä maailmaan tulee. Sen jälkeen jatkamme raskauskiloja pudottamalla ja äiti-lapsi jumpilla. Olethan siis auttamassa minua tämän HAPPY MAMA-konseptin luomisessa? 

Tulossa on runsaasti postauksia, koska olen jo ennättänyt aktivoitumaan mm. lastenhuoneen sisustamisessa :)

Viikonloppuja!