keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Vapaapäivän nautintoja

Vaikka luennoinkin jatkuvasti oikeanlaisesta ravinnosta, emme jatkuvasti kotona noudata 100% oppejani vaan meillä myös nautiskellaan! 10-20% on varaa vapaisiin aterioihin viikossa jos syömisen runko muuten on kunnossa. Pienet lipsahdukset eivät meinaa mitään mutta perustaltaan huonoa ruokavaliota ei saa hyväksi lisäämällä siihen silloin tällöin terveellisiä elementtejä. Eilen minulla oli vain aamulla töitä ja pidin tietoisesti kokonaan vapaan loppupäivän. Halusin olla kotona ja tehdä ruokaa. Pyysin pöytään myös perheeni eli äidin ja siskon puoliskoineen ja perheineen.

Silloin kun on aikaa, on ihanaa selata nettiä ja etsiä ideoita kokkaamiseen blogeista ja muilta sivustoilta. Laitan kynttilät palamaan ja seuraan telkkaria samaan aikaan. Kun tekee paljon töitä iltaisin ja kotona ei saa olla, se tuntuu harvoin niin hyvältä ja haluaa vaan linnottautua puuhailemaan sisällä. Tässä ruokalista ja hieman ohjeita mukaan:




Alkupalaksi pienet kupilliset eiliseltä jäänyttä jauhelihakeittoa, missä jauhelihan lisäksi vain kasviksia ja vihanneksia. Siihen kylkeen Myllärin Ciabatta leipäaineista tehtyä leipää. Halusin kokeilla kun jauhopussi tuli kaupassa vastaan. Se oli kyllä hyvää.


Lisäksi tein kylmäsavulohimoussea kun jääkaapissa ollut lohipaketti oli menossa vanhaksi. Sekoitin pilkotut kylmäsavulohet maustamattoman tuorejuuston, majoneesin, tillin, sitruunamehun ja pippurin kanssa ja tein suupaloja ruisleivän päälle.


Pääruokana oli poronkäristystä ja perunamuusia. Käristin pekonia ensin voin ja öljyn kanssa, lisäsin sipulit ja sen jälkeen pilkotut poronlihat paahtumaan pannulle. Perään olutta ja mausteet ja sitten se saakin porista hiljalleen ainakin tunnin, jotta lihasta tulee mureaa. Perunat meillä syödään aina kuorineen, myös muusissa. Sekaan maitoa, voita ja suolaa. Kaveriksi survottuja puolukoita ja suolakurkkuja.


Jälkkäriksi suklaakuppikakkuja :) Mulla oli hieman liian matalat vuoat eli ne hieman latistuivat uunissa (tai epäonnistuin muuten vaan...). Taikina oli kyllä hyvää mutta päällinen hieman mun makuun liian voimaista, koska pohjana oli voi. Ensi kerralla kokeillaan taas jotain muuta. En taida edes jakaa reseptiä kun eivät olleet täydellisiä.

Nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti