Tämä pöytä oli alkujaan tumman ruskea mutta en ehtinyt siitä saada kuvaa. Pöytä on siis saanut valkoisen maalipinnan.
Valmis! Tilasin netistä harmaat tarrat; tähtiä ja tekstin "All you need is faith and trust and a little bit of fairy dust". Etsin sellaista lausetta, jonka voisi pilkkoa neljään osaan, jotta sen saa kivasti kiertämään pöydän ympäri. Nettikirppikseltä tilasin eräältä rouvalta nuo kangassydämet, hän tekee niitä tilauksesta. Ne roikkuvat nyt kahdella sivulla.
Tämä pöytä on kirppikseltä löydetty ja oli saanut jalkoihin hieman koiran purujälkiä. Ne minä hioin ja maalasin piiloon ja käytin samoja harmaita sydäntarroja viimeistelyssä.
Tämä pöytä toimii nyt apupöytänä ja joulun jälkeen toivottavasti saa kantaa jotakin ihanaa valaisinta :) En vielä ole raaskinut ostaa mutta saatanpa jo ensi viikolla hakea kauan haaveilemani design-valaisimen. Siitä sitten myöhemmin jos toteutuu.
Minulla on aina silmät auki joka paikassa jos löydän jotain vanhaa, mitä voisi tuunailla meidän sisustukseen sopivaksi. Mies tosin on sitä mieltä, ettei meille tule enää yhtään lisää tavaraa, joten joudun välillä himmailemaan.
Ihanaa viikonloppua kaikille, karistakaa joulupöhötys liikkumalla ja syömällä terveellisesti! Ensi vuonna kirjoittelen jo enemmän liikunnasta ja uuden vuoden kilojen karistamisesta kun minullakin alkaa kova hoppu ohjaustohinoissa! Vielä nautiskellaan pari päivää.