sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Leivo ja syö terveellisesti-päivä

Meillä vietetään joskus lähes koko päivä keittiössä. Tai ei nyt aivan mutta aamulla sovitaan, että tänään on leivontapäivä ja sitten mietitään, mitä tekee mieli. Lapsen kanssa se ei ole niin helppoa enää kun eihän hän jaksa koko päivää yksin touhuta. Välillä leikitään, ulkoillaan ja välillä hän on kapustojen kanssa mukana sekoittelemassa. Tästä syystä tämän päivän saldo ei ollut niin suuri mutta laatu oli sitäkin parempi :) Sovittiin teemaksi terveelliset eväät. Ei sokerileivonnaisia tai mättö/jauhomössöruokaa. 


Aamupalapöytään keittokirjat (joo, mikä on vanhanaikaista mutta tiesin näistä löytyvän teemaan sopivaa). Reseptit on siis näistä opuksista otettuja, hieman muunnellen, ei omia.


 MYSLIPATUKAT

Aprikooseja (veteen pehmenemään)
Chia-siemeniä (veteen geeliytymään)
Kaurahiutaleita
Muroja oman maun mukaan (meillä gluteeniton mysli)
Auringonkukansiemeniä
Kanelia
Suolaa
Banaania
Öljyä
Agave-siirappia

Surautin blenderissä kuivat hienoksi, banaani muussiksi, aprikoosit paloiksi ja kaikki sekaisin. 170 astetta uunissa vuokaan paperin päälle levyksi 20-30min.

Jäähdyttyä leikkasin patukoiksi.
AVOKADO-MEHUJÄÄ
1 avokado
2dl kookosmaitoa
1 limen mehu
1rkl agave-siirappia
 Kaikki aineet blenderiin, kaato muotteihin ja pakkaseen. Lapselle omiin mehujäämuotteihin ja aikuisille shottilaseihin jos ei ole mehujäämuotteja.




Voi vitsit oli hyvää ja raikasta.
BATAATTIPIHVIT
2dl bataattisosetta
1dl kvinoaa (keitä paketin ohjeen mukaan)
nippu persiljaa
1rkl kaurahiutaleita
2 munaa
kurkumaa
1rkl maizenaa
suolaa ja mustapippuria
 (korppujauhoja)
Höyrytin bataatit ja soseutin. Kaikki sekaisin ja paistoin voissa pannulla. Jouduin lisäämään vähän gluteenittomia korppujauhoja kun ei meinannu pysyä kasassa. Oli t-o-d-e-l-l-a hyviä! Kaverina meillä lihaa :)
 KURPITSAMUFFINIT
3dl kaurajauhoja (korvasin 1dl glut.jauhoseoksella, jotta saa vähän pehmeämpää)
1tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
1tl kanelia
(kuivat sekaisin)
1dl öljyä
1,5dl kookossokeria
2dl myskikurpitsasosetta 
(höyrytin ja soseutin kurpitsan, sokeri ja öljy sekaisin)
3 munaa
(munat yksitellen vatkaten ja kuivat perään)
Vuokiin ja uunissa 175 astetta, 20-25min.
Nämä ne vasta hyviä olivatkin! Luulin, että on Alina-kamaa eli lapselle hyvä antaa välipalalla mutta maistoin ja oli pakko syödä enemmän kuin yksi :D
TERVEELLISTÄ VIIKKOA! 





sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Taaperoni on taiteilija!

Pikkuneidillä pitää olla jatkuvaan jotakin ohjelmaa ja välillä pitää keksiä muutakin kuin niitä samoja leluja. Ollaan pulkkailtu, käyty HopLopissa, uimassa ja nyt viikonloppuna käytiin Flamingon vesipuistossa. Oli mahtavaa, sama meno päällä ja Swimtrainerin kanssa sai antaa pyyhkiä itsekseenkin menemään pikkulasten altaassa, eikä perhe-vesiliukumäkikään ollut liian hurja :) Mutta nyt tähän hauskaan sisäpuuhaan. On pitkään pitänyt kokeilla sormivärejä. Jouluaskerteluissa oli tarkoitus tehdä joulupalloihin taidetta mutta se jäi kokeilematta kun värit ovat niin vahvoja, että en uskaltanut lähteä sotkemaan ja sitten se, että kun kaikki menee suuhun niin mitä kaikkea myrkkyä ne sisältävät. Tiesin, että itsekin voi tehdä sormivärejä ja lähdin googlailemaan. Resepti löytyi helposti.

4dl vettä
1dl maissitärkkelystä
1 rkl sokeria
0,5tl suolaa
elintarvikevärejä tai vieläkin myrkyttömämmin; väriä punajuurista, mustikoista...

Kaikki aineet kattilaan sekaisin, kiehauta ja sekoittele, kunnes tuntuu paksulta. Jaa purkkeihin ja sekoita värit. Jäähdytä.

Valmista koostumukseltaan.

 Pilttipurkit toimii hyvin.

Kävin ostamassa askartelukaupasta tällaisen pinkopohjan eli on kuin canvas-taulu. Siihen päälle liimasin ristiin rastiin maalarinteippiä.

Ei kun taiteilemaan! Täytyy myöntää, että ei vielä oikein ymmärtänyt jutun juonta mutta kyllä hän kovasti läpsytteli värejä tauluun.

Meillä kuivui hyvin vuorokaudessa kun saunassa on heti valmis kiuas ja aina on pieni lämpö. Sitten vaan maalarinteipit pois...

...ja taideteos on valmis esiteltäväksi.

Mun mielestä ihana idea, joka tosin ei ole mun oma, pöllin sen jostain facebook-ryhmästä. Tälle taululle on toinen kaveriksi, joka tehdään sitten eri sävyillä, kunhan päätän millä väreillä tulen sisustamaan Alinan uuden huoneen.





lauantai 13. helmikuuta 2016

1v. juhlaa

Nyt ne on vietetty, rakkaani ensimmäiset synttärit. Edellisessä postauksessa hieman avasin teemaa ja fiiliksiä, tässä sitten toteutus kuvina. Juhlat vietettiin laskiaisviikonloppuna ja juuri silloin oli luntakin kivasti ja sää mukava. Halusin jotain pientä ohjelmaa, ettei mene pelkkään pönöttämiseen kahvikupin äärellä. Lähetin vieraille viestin edellisenä iltana, että pukeutuvat lämpimästi ja tulevat suoraan pihalle.

Oltiin miehen kanssa tehty pulkkarata, jossa kilpailtiin joukkueina, lapsi pulkassa ja aikuinen narun päässä. Pulkkarata loppui liukumäkeen ja sen laskettua seuraava pari sai lähteä liikenteeseen. Tässä Alina näyttää mallia ja nauttii vauhdista <3

Aikuisille oli varattu kuumaa mehua.
 
 
 Minniä Minniä :)
 
Ruuaksi oli mun äiti tehnyt jätti-kattilan itse tehtyä hernekeittoa. Voi vitsi oli hyvää! Sen kanssa Juustotikkuja ja valkosipuliruistikkuja. Niistä ei tullut kuvaa.
 
 
 Kakku valmiina. Sokerimassaa olisi saanut olla enemmän kun kakku oli niin korkea. Nyt se meni niin ohueksi, että vähän kärsi päälle nostettaessa.


Smoothie-kakku, joka sopii myös pienimmille juhlijoille. Pohja gluteenittomia digestivejä ja mangososetta ja päälle mansikkasmoothie, jonka hyydytin liivatteella.
 
 
Gluteenittomat porkkana-kuppikakut tuorejuustokuorrutteella, mikä on värjätty elintarvikepastalla. Korvina salmiakkinamit.
 
 
Laskiaispullia. Kerma samoin värjätty.
 

Melonista veistetty Mikin pää, joka toimi hedelmäsalaatin tarjoiluvatina... mutta mutta... tämä me syötiin perheen kanssa keskenään, se nimittäin unohtui jääkaappiin!
 
 
Sankari tutkii lahjojaan. Kiitos vieraille upeista ja mieluisista lahjoista! Saatiin palapelejä, autoja, tekstiilejä, vauvanukke, leikkipuhelin, kirjoja, palikoita ja ties mitä kivaa.
 
 
Ystäville tietenkin kaverilahjat. Laitoin pussukkaan saippuakuplia, smoothie-välipalapussin ja niitä itse tekemiäni lasten banaanikeksejä.
 
Punaiseen pöytäliinaan liimasin valkoisia pallukoita niin pöytäliinakin oli teemaan sopiva.
 
 
Toki myös ilmapalloja piti olla.
 
 

 


Virallinen päivähän meillä on 15.2. mikä on vasta ylihuomenna. Voi sitä onnen päivää ja sitä pienen pientä vauvaani, jonka viimein sain vuosi sitten <3
 
Kiitos Alina, että olet äidin rakas!


 

 
 


 

perjantai 5. helmikuuta 2016

Lapseni ensimmäinen syntymäpäivä - valmistelut

Siitä on todellakin pian vuosi! Meidän pienokaisen syntymästä. Olen jo palannut päivätöihin ja vauvasta ei ole mitään tietoa, hän on jo iso touhu-toope! Meillä onkin ollut aivan uudenlainen viikko. Ensimmäiset päivät töissä ja vain ne kiireiset, lyhyet illat lapsen kanssa. Onneksi hän saa olla vielä kotona hetken kun isä viettää isyysvapaita. Mutta uskon, että tämä toimii ja sopii meille kaikille. Me vanhemmat ollaan tekeväistä sorttia ja tyttö on touhukas. Hän varmasti nauttii kaikesta ohjelmasta päiväkodissa kun sen aika koittaa (päiväkotipaikkakin saatiin tällä viikolla). 

Mutta itse asiaan. Oma lapseni täyttää ensimmäisen vuoden vain kerran ja viettää huomenna synttärijuhliaan. Kova kun olen muutenkin järkkäilemään niin voitte uskoa, mitä kaikkea juhlakrääsää olisi mieli tehnyt tilailla netistä ja ostella kaupoista. Pysyin kuitenkin toistaiseksi ihan hyvän maun rajoissa kun eihän nuo mini-ihmiset vielä mitään ymmärrä. Järkkäillään sitten isommin kun osaa jo itse toivoa ja innostua. Teemaksi valitsin punaisen Minni-hiiren. Baby-showerit ja kastejuhla vietettiin jo vaaleanpunaisissa tunnelmissa niin välillä jotain muuta. Pilkullinen polka-dot on kyllä muutenkin minun makuuni. Tilasin juhlakamaa netistä Kids Party Storesta. Siellä on mahtava valikoima ja toimittivat myös tosi nopeasti.

 Tässä sankari itse tutustuu paketin sisältöön. "Onkohan näistä kiva juoda" <3



Tällaisella kutsulla toivotetaan vieraat tervetulleiksi.



Kakun koristeita mietiskeltiin siskon kanssa. Sokerimassasta tehtiin minnin päät ja kakkukoristepaketista käytetään pari juttua.



Kaakao-kakkupohjat tein pellillä ja väliin mustikkarahkakreemi.

Ennen sokerimassaa kosteutta sitomaan mansikkavoikreemi.



Pikkuisille tein sokerittomia banaanikeksejä (banaani, taateli, kookoshiutale, seesaminsiemen).


Näiden lisäksi paljon muuta mutta niistä sitten lisää seuraavassa postauksessa, itse juhlasta :)


Työskentelen tällä hetkellä päivisin M&M Viihdepalvelu Oy nimisessä yrityksessä, jossa suunnittelen ja myyn lasten leikkinurkkauksia erilaisine peleineen ja tarvikkeineen. Alinan kaverit pääsevät tuotteita hieman testaamaan.




Nythän vietetään myös laskiaista. Sekin teema saattaa hieman näkyä juhlassamme :)


Palaamisiin!