keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Piparitöitä

Joka vuosi uusi idea ja mielellään suurempi kuin edellinen :D Asiat, joita halusin tänä vuonna kokeilla, olivat taloon terassi, heppatalli ja juna. Hulluna oli tietysti pakko saada ne kaikki vaikka samaan aikaan piti leipoa myyjäisiin perus taloja. Montakohan kiloa taikinaa oon kaulinnut tähän mennessä? Ensimmäisenä tein prototyypit pikkutaloista myyjäisiä varten. Ne pääsivät lopulta piparimaailmaan kun ei voinut myyjäisiin viedä monta viikkoa etukäteen leivottuja.


Piirsin kaikkiin kaavat itse. Muut onnistuivat ok mutta juna oli vähän liian pieni ja mittasuhteet veturissa meni mönkään. Mutta juuri ja juuri näyttää junalta. Ensin tietysti leivotaan osat ja koristellaan ja kuivatetaan. Tein ikkunoiden lasit liivatelehdistä. Leivontaliimalla kiinnitin väärälle puolelle oikean kokoiset palat.

Sokerikuorrutteen (pikeerin) teen itse ja värjään. Itse tehty ihan valkoinen säilyy valkoisena kun kaupan valkoinen muuttuu nopeasti likaisen väriseksi.






Sitten kokoamaan. Käytän kokoamisessa hedelmäsokeria ja kivipannua. Vaikka kuinka kiehuu, sokeri ei muutu ruskeaksi. Muukin pannu toki kelpaa mutta pientä ruskettumista voi tulla jos kuumentaa liikaa. Tavallinen sokeri menee heti ruskeaksi.

Tämmösiä lähti myyjäisiin yhteensä 12kpl. Nätit paketit viimeistelevät söpöydet.



Ja sitten oman piparikylän kokoamiseen. Alustan ympärille folio, mökkeröt pystyyn ja loput rekvisiitasta paikoilleen. Valot tai kynttilät on must. Lumen voi ripotella tomusokerista mutta siinä on se huono puoli, että kun pikkuneidin sormet käyvät vähän kokeilemassa, tomusokeriin tulee jälkiä. Laitoin tekolunta, ei syötävää. Hyvin toimii myös ihan tavallinen sokeri, kimaltelee kivasti. Lopuksi voi lisäillä ei syötäviä hahmoja ja asioita niin saadaan kylätunnelma viimeisteltyä.











Vielä ehtii jouluksi saamaan tästä inspiksen ja tekemään silmäniloa ja tuoksua pöydälle. Joulukattauksen ehkä vielä kirjoittelen, sen jälkeen jouluaskartelut on tämän vuoden osalta askarreltu. IHANAA JOULUA kaikille!!

tiistai 19. joulukuuta 2017

Joulukuusi vm17 ja palloaskartelua

Nyt mä sen sain, aidon kuusen!! Meillä on viime vuodet ollu ihana valkoinen muovikuusi mutta kyllä se aito on aito. Parin edeltävän joulun jälkeen oon ostellut alennuksella parempia joulupalloja, esim.Stockalta ja Riviera Maisonilta. Jos pallon kappalehinta on 15€, ei niitä koko kuuseen osteta kerralla täyteen hintaan :D Mies on ollu aivan loppu mun joulupallojen kanssa kun varaston joka nurkassa on joku ihmeellinen paketti. Aina kun se kysyy niin vastaus on "joulupalloja, älä koske!". Pitää kuulemma lopettaa se joulupallojen haaliminen kun mä en hänen sanojensa mukaan edes muista mitä meillä jo on. Hah! Muistan tarkalleen joka ikisen killuttimen...ainakin melkein. Eikä valkoisen muovikuusen vaaleanpunaiset pallot sovi aitoon kuuseen, siihen pitää olla ihan eri värimaailma.

Etsittiin oman tontin laidalta kuusta mutta ei löytynyt täydellistä. Käytiin Rajamäellä kuusifarmarin luona hakemassa kasvatettu kuusi. Ihana paikka. Hakupäivänä satoi lunta ja ihmisiä oli paljon. Roihut paloivat ja ladon päädyssä oli glögiä tarjolla. Pienet lapset kävivät vanhempien kanssa itse kaatamassa kuusen, se oli parasta. Meillä oli lapsi sairaana, ei voitu ottaa tällä kertaa mukaan.

Kuusta varten oli odottamassa tuunattu jalka. Kuusen jalka on usein niin hirvee, että tekis mieli vuorata se jollain. Nyt myydäänkin paljon "jalan suojuksia" mutta mä en niistä innostunut vaan päätin maalata vihreän hirvityksen kromi-spraymaalilla. Paljon parempi, vaikka meidän erittäin tuuhean kuusen alta se ei juuri edes näy.


Tässä se nyt on, kaikessa komeudessaan. Korkeutta 3 metriä.


Pari pallotuunausta piti vielä väsätä. Viime vuonna ostin Lidlistä avattavia palloja, joihin tulee valokuva sisään. Saa myös askartelukaupoista. Teetin muutaman ihanan kuvan ja leikkelin ne meidän palloihin. Näissä oli punaiset narut valmiina, ne lähtee tänään vaihtoon, häiritsee silmää muuten valkoisten koristeiden joukossa.



Tilasin Kiinasta myös saman kaltaisia palloja mutta olivat vähän pieniä. Täyttelin nyt kuitenkin kun olin tarvikkeitakin hankkinut.


Pari kuvaa valmiista:




 Sitten koristelemaan. Tässä meidän pikku taiteilijan näkemys koristelusta <3


Ja tässä äidin












lauantai 2. joulukuuta 2017

Jouluaskarteluja; asetelma

Mikä on sisustajan lempipuuhaa? No asettelu. Kuinka tavarat istuvat keskeään ja miten niitä sommitellaan silmää miellyttäväksi kokonaisuudeksi. Oon ehkä joskus kertonutkin, että silloin kun en tiennyt pienen sisustajan vielä asuvan mun sisällä, tein mahtavia pöytäkattauksia. Kuinka pieniä elementtejä voi kerätä pihalta tai löytää kaapin pohjalta ja kehittää niistä erilaisia teemoja asetelmiin ja kattaukseen. Nyt jouluna teen joulukattauksen lisäksi piparitaloista ja muista piparitöistä oikein piparimaailman (siitä lisää kun se tulee työn alle) ja tämä tässä seuraavaksi esiintyvä asetelma on toinen kyhäelmäni. Kolmas on ruokapöydällä oleva Pentikin pallolasimaljakko/lyhty, jossa paikka tuikulle. Siellä vaihtuu asetelma kattauksen, juhlan ja vuodenajan mukaan. Muualle en taida saada mahdutettua enää mitään. Tai saa toki mutta meillä vältetään ylimääräisiä tavarapaljouksia pöydillä, se on ahdistavaa, etenkin siisteysfriikeille :D

Autotallista löytyi yksi lyhty, jonka pesin ja siistin pois pihan pölyistä. Asetelman "pohjaksi" käy myös iso maljakko, vati, tarjotin, mini kasvihuone tai vaikka kokonainen hylly vitriinistä. Seuraavaksi päätät aiheen. Onko se ehkä jouluinen joulupukinpaja, talvinen maisema tai kaupunki? Nyt pinnalla ovat peurat ja kuuset. Minunkin piti niitä saada lisää. Pöydän lyhdyssä on Schleichin lelupeuroja ja tämän asetelman peura on Tigerin joulukoristevalikoimasta. Kuusia saa useista verkkokaupoista, askartelukaupoista ja joulukoristeita myyvistä liikkeistä. Voit etsiä netistä hakusanalla lumikuusi, pöytäkuusi minikuusi... Itse tilasin nämä Kärkkäiseltä. Saatavilla oli useita kokoja. Otin pieniä (10cm) ja isompia (15cm).


Halusin omaan asetelmaani roikkumaan jotakin katosta. Mietin, että kiinnittelen niitä jotain kuumaliimalla mutta kun projekti alkoi, huomasin lyhdyssä reikiä katossa. Heräsin sunnuntai aamuna ennen muita ja syöksyin tämän kippuun. Sopivan hiljaista tekemistä, ettei muut herää. Mieheni kun tuli sängystä ja heräili, kulki "laput silmillä" ohi ja sanoi "ei ei ei nyt ei pysty edes miettimään mitä ihmettä sä taas puuhastelet. Katsotaan kohta kun oon enemmän heränny" :D :D Oli nimittäin aika hauskan näköistä se nyhrääminen ja nämä palloviritelmät. Piipunrassia, lankaa ja pienet joulupallot.



En raaskinut laittaa ulos. Oli tarkoitus laittaa havujen/kukkien sijasta etuovelle mutta toistaiseksi se jäi vilpolaan ilostuttamaan saunasta vilvoittelevia.




Pohjalla tekolunta. Kuusen ympärille on kieputettu kevyet pullovalot. Lumessa joulupalloja, käpyjä ja pari kärpässientä. Sienet nyt on vähän syksyiset mutta mun mielestä kivat. 




Käyppäs kurkkaamassa, mitä eläimiä lapsen huoneesta löytyy ja mitä aarteita askartelukaapista? Mitä niistä saisi aikaan?