maanantai 28. joulukuuta 2015

Pintatyöt ja stailaus, harjoittelukohde

Koulua pitäisi saada suoritettua loppuun, jotta kohta kun alkaa päivätyöt, en pysty enää tekemään näitä kaikkia mitä nyt on aikatauluissa. Yritän saada näytöt annettua niin olisi osa stressistä poissa. Tässä yksi työ, jossa näytän pintakäsittelyä ja kaupan päälle stailaan vaikka stailauksesta onkin mulla jo toinen kohde odottamassa arvostelua. Pintakäsittelyyn kuuluu mm. maalausta ja tapetointia, mitä tässä kohteessa tein. Budjetti oli minimaalinen eli tarvikkeet ja somisteet hankittiin edullisimman mahdollisen mukaan tai yritettiin rakentaa olemassa olevista tavaroista.


Kohteena kerrostalokolmion olohuone. Seiniltä karsittiin kaikki pois ja siistittiin pohjat pesemällä ja paklaamalla. Huonekalujen paikkaa vaihdettiin, isolta seinältä poistettiin iso peili ja tilalle laitettiin kuviollinen kohdistettava tapetti (rautakaupan ale-korista 10€/rulla). Verhot ja matot vaihdettiin (molemmat lahjoituksina) ja sohvalle hankittiin muutama tyyny ja tyynynpäällisiä.


Ennen
Jälkeen


Kaikki muut seinät maalattiin kevyesti ruskeaan taittavalla valkoisella sävyllä. Pihan oven edestä poistettiin hyttysverho ja seinälle koristeeksi itse rakennettava kohokuvioinen kello (tilattu Kiinasta, 20€). Valkoinen hylly sai uuden paikan ja hyllylle kerättiin vanhoista tavaroista kauniimmat ja ostettiin muutama uusi sävyihin sopiva kirpputorilta.


Ennen
Jälkeen

TV siirrettiin toiselle seinälle ja toisesta huoneesta tuotiin leveämpi hyllykkö TV-tasoksi. Muuta tavaraa kannettiin kaatopaikalle. 

Ennen
Jälkeen
Ennen
Jälkeen



Yksi eteisen seinistä maalattiin ruskeaksi, joka antaa kivan näkymän kun tullaan ovesta sisälle. Kaksi ruskeaa seinää "päällekkäin".




Lisäksi työstin vanhan keittiönpöydän väreihin sopivaksi. Pinnat hiottiin ja maalattiin kalustemaalilla ruskeat jalat ja valkoinen kansi. Yksityiskohdaksi tilasin Kiinasta tarran (3€).


Ennen
Jälkeen


Homma vei noin viikon ja maksoi hieman reilut 100€. Hinnassa on huomioitu toki se, että esim. kalustemaalit, tapettiliima ja yhden seinän ruskea maali löytyi meidän varastosta valmiina.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Pikku-tontun jouluherkut

Jouluna nautitaan herkuista. Mutta usein ne sisältävät paljon suolaa tai sokeria, eivätkä käy perheen aivan pienimmille, kuten meillä 10kk. Tässä muutama kiva ja maistuva herkku, joita me olemme nyt jouluna maistelleet.

Riisipuuro kookosmaitoon. Aivan normaaliin tapaan riisipuuron keitto mutta nesteeksi kookosmaito. Huomioithan ostaessasi kookosmaitoa, että monesti ne sisältävät lisäaineita ja metallitölkistä irtoaa myrkkyjä, joten itse ainakin suosin tetrassa myytävää versiota. Santa Maria myy violetissa tetrassa ja lisäaineettomana mutta harmi ja outo juttu, että heidän luomu on pakattu tölkkiin ja siinä on yksi E-koodi mukana. Laitoin mausteeksi aitoa vaniljaa keittäessä.

Höysteeksi esimerkiksi ceylon-kanelia tai kiisseliä. Tein itse puolukka-mansikka-kiisseliä, jossa käytän makeutuksena joko hedelmä- tai kookossokeria.

Suklaamousse. Tätä on moni jo ehkä kokeillutkin. On yhtä hyvää myös aikuisten suuhun, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Näin uuden vuoden lupausten aikaan oikein terveellinen herkku jos makeaa tekee mieli. Tein tällä kertaa kaupan normi kaakaojauheeseen siksi, koska en vielä uskalla antaa 10kk ikäiselle raakakaakaota mutta uskon, että vuoden iässä alkaa jo sopimaan ja on paljon terveellisempää. Nytkin sai maistaa vain pienen köntin kun kokeiltiin ensi kertaa. Huom. Oboy-jauhe ei sitten ole terveellistä kaakaojauhetta :)

2 banaania
1 avocado
3/4 dl kaakaojauhetta
1rkl Agave- tai vaahterasiirappia
(ripaus laadukasta suolaa)
Kaikki aineet blenderiin ja aja tasaiseksi vaahdoksi.

Nam, mikä välipala!

Näyttää maistuvan <3

Pikku-tontun piparkakut. Tässä mainio resepti piparitaikinaksi pienokaisille. Olen kopioinut reseptin Sormiruokailijat- facebook-sivulta, en tosin muista kuka tämän on kehittänyt.

Tarvitset seuraavat ainekset:

270g kikherneitä
1 kypsä banaani
9 kuivattua taatelia
2rkl jauhettua saksanpähkinää

0,5dl jauhoja (mulla kaura ja manteli)
1 dl kaurahiutaleita
1rkl mausteita (kaneli, inkivääri, neilikka, kardemumma)

Tehosekoittimella ensin 4 ensimmäistä ainetta sekaisin tasaiseksi massaksi. Sen jälkeen lisää loput aineet ja sekoita taikinaksi. Leivo pipareiksi ja paista uunissa 180 astetta noin 20min.

Taikinaa tuli niin paljon, että annoin loput lapselle niin hän sai myös leipoa




NAUTTIKAA VIIKONLOPPU VIELÄ JOULUTUNNELMASTA!


perjantai 18. joulukuuta 2015

Jotain aivan uutta!

En ole pitkään aikaan saanut onnistumisesta näin paljon iloa kuin tästä. Miestäni huvittaa vieläkin, saa hyvät naurut kun ajatteleekin mua ompelemassa... juurikin näin, OMPELEMASSA! Tämä kuulemma tästä vielä puuttui :D :D :D Meillä oli koulussa joulukuun aiheena sisustaminen tekstiilituotteilla. Tunneilla sai ommella mitä itse halusi mutta olin vähällä jäädä pois koko hommasta, koska en kuitenkaan ikinä tulisi ompelemaan mitään. Yhteistyökumppanit saavat ommella asiakkaan verhot ja muut tekstiilit jos tarve vaatii. Noh, menin kuitenkin, koska keksin hyvän idean, mitä voisin tehdä. Ostan jatkuvasti tytölle ja itselleni kauniita pipoja ruusukkeilla ja ruseteilla melko kovaan hintaan. Mietin, voisiko sellaisen ompeleminen olla vaikeaa. No ei varmasti mutta tällaiselle ompeluhommissa poropeukalolle voisi olla.

Opettaja oli ymmärtäväinen ja kärsivällinen. Sattui hyvä tuuri kun sillä tunnilla oli paljon porukkaa poissa, sain henkilökohtaista ohjausta. Piirsimme ensin kaavat, joissa käytin apuna yhtä tilaamaani pipoa.


Munan mallinen pipo x 2, koska se käännetään kaksinkerroin, rusetin pantasuikale, rusetti ja rusetin keskilenkki.


Rusetin kankaat ommellaan pitkältä sivulta kiinni, käännetään ympäri ja silitetään. Lisäksi rusetti ja keskilenkki ommellaan kiinni lenkeksi.

Sekä panta, että rusetti pujotetaan keskilenkin sisään.

Pipon oikeat puolet pistetään vastakkain ja sisään laitetaan rusetti hieman puolen välin yläpuolelle. Ompelin ensin rusetin pannan kiinni sivuista, jotta pysyy paremmin paikoillaan.

Saumurilla koko homma kiinni mutta jätä pieni aukko, josta saat sen käännettyä. Jätin aukon sille puolelle, joka kääntyy sisään niin se kohta ei näy kun ompelet aukon kiinni. Tässä vaiheessa jotkut leikkaavat vielä ristisaumat pipon päälaelle, jotta päälaesta tulisi pyöreän muotoinen mutta en koe sitä itse tarpeelliseksi.


Käännä pipon toinen puoli sisään niin, että se menee kaksin kerroin ja ompele halutessasi vielä rusettia jonkin verran kiinni. Kun rusetti on kiinni pipossa, se pysyy kauniisti paikoillaan ja se lisäksi estää "vuoren" kääntymisen eli koko tekele pysyy aina paikoillaan.

Pääsin tunneille vain kahtena iltana mutta näin monta sain väkerrettyä kun oikein into iski päälle. Kankaat ovat Eurokankaasta. NÄISTÄ OSA ON MYYTÄVÄNÄ.








Innostuin niin kovasti, että oma saumuri on jo harkinnassa. Mulla menee näihin niin paljon rahaa kun haluan kokoajan lisää erilaisia :) Jos saan oman ompeluhuoneen rakennettua, näitä voi sitten jatkossa tilata minulta!



maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulu on taas

Niin se aika vaan menee, päivät kuluu ja meillä on aina kiire. No eipä se ole ihmekään kun töitä ja koulua suorittaa pienen lapsen kanssa kotona. Kirjoittamaan ei ole ehtinyt vaikka kuinka olisikin aihetta ja halua. Nyt päiväunien aikaan ajattelin ehtiä tekemään tällaisen megapostauksen, jossa kuulumiset samassa paketissa :) Lähinnä joulupuuhasteluja ja pientä päivitystä pikku-ihmisen kasvusta.

Nyt on askarteluissa tänä jouluna ollut muotijuttuna paperinarusta tehdyt laatikot. Näitä varmasti on blogit pullollaan ja tulee myös olemaan tässä. Ne ovat todella kauniita ja ihania erilaisia jouluvaloja.

Tarvitset liisteriä (erikeeper-liimakin käy jos sekoittaa veteen 50/50), paperinarua, kelmua ja tyhjiä kevyitä pahvilaatikoita.


Vuoraa kelmulla laatikot.
Kieputa liisterin kastettua narua ristiin-rastiin paketin ympärille. Tein myös niin, että pieputin yhden kerroksen kuivaa narua ja sivelin liisteriä pensselillä aina päälle. On siistimpää puuhaa näin.
Anna kuivaa. Kuivumiseen saattaa mennä pari päivää tai kun meillä on heti valmis kiuas saunass, mikä on jatkuvasti päällä, saunassa on pysyvä pieni lämpö. Siellä kuivui yhdessä yössä.
Leikkaa pohjaan reikä ja revi reiästä pahvilaatikko pala kerrallaan pois. Lopuksi kerää myös kelmu pois.
Laita laatikon sisälle pattereilla toimiva valosarja ja ympärille kaunista nauhaa.
Muutama tekele :)

Joka joulu haluan tehdä jonkun uuden ja erilaisen piparityön. Tänä jouluna kun meille ei voi tulla joulukuusta tuon meidän 10kk ikäisen tihulaisen takia, joudun tyytymään pöytäkuuseen. Siitä lähdin rakentamaan ideaa niin, että haluasin rakentaa kuusen alle joulumaan piparitaloista.







Kerran ollaan syöty jo jouluruoka kun vietimme etu-joulua perheen kanssa. Oikeana päivänä saattaa olla, että meillä syödään jotain muuta kuin jouluruokaa. 

Joulupöydän kattaus.


Viime jouluna laitoin Espanjaan lähtevään joulupakettiin glögimausteet ja ohjeet tehdä niistä mausteista itse glögiä kun en tiennyt, saako Espanjasta ostettua valmista. Muutoinkin itse valmistettu glögi on todella herkullista. Mausteet kun voi laittaa hautumaan mihin tahansa mehuun. Vaikka itse tehtyyn mustaherukkamehuun tai omenamehuun, nam! Viikonloppuna askartelin tällä idealla tällaisia pieniä joulutervehdyksiä, joka on kiva antaa viemisinä suklaan, viinin tms. seurana tai joulukortin kylkiäisinä.





Mausteet pussukoihin.




Valmis söpö ja kaunis pieni lahja.


Sitten meidän pikku-tintin kuulumisiin. Hän kasvaa nätisti ja kehittyy ikänsä mukaisesti; konttaa kovaa, nousee ylös ja kävelee tuen tai kärryn kanssa taitavasti eteenpäin. Ruoka maistuu paremmin kuin hyvin. Hän syö puurot hedelmäsoseilla lusikalla syötettynä mutta kaiken muun ruoan itse sormiruokaillen. Aivan käsittämättömän taitava ruokailija! Koirille ei tipu muruakaan ja kaulakaukalostakin kerätään lopuksi kaikki myös suuhun. Ruoka on monipuolista lihaa, kalaa, kanaa kasviksilla, hedelmillä ja vihanneksilla ja kaikki itse tehtyjä. Suolaa ja sokeria olen pyrkinyt edelleen välttämään mutta muita mausteita käytän jo hyvin. Allergoita saattaa olla joitain. Ainakin kananmuna ja ehkä lanttu ja ananas. Tällä viikolla mennään käymään lääkärissä jospa saisimme allergiatestit. Hyvin vaikea on seuloa, mistä pientä iho-oiretta tulee, koska ruokaa menee niin paljon erilaista. Onneksi mitään muita oireita ei ole ollut. Terveinäkin on oltu, mitä nyt nuhaa ja yskää pari kertaa eli vähällä on selvitty. Harrastetaan uimista ja muskaria ja ohjataan yhdessä vauvajumppaa. Teen Järvenpään uudella Foreverillä ohjauksia noin 10h viikossa ja yksi näistä tunneista on tuo vauvajumppa. Nyt vuoden vaihteessa siirrytään ohjaamaan 1-2v jumppaa kun ollaan jo niin isoja :) Nyt jouluna keskitytään olemaan paljon perheen kanssa ja vielä tammikuussa saan olla ohjauksien ohella kotona mutta helmikuussa aloitan työt. Olen tehnyt työsopimuksen neljälle päivälle viikossa eli saan olla Alinan kanssa pitkän viikonlopun kotona. Kyllä se vaan on niin hienoa seurata pienen kehitystä ja kuinka se oppii asioita kun yhdessä niitä toistetaan.


Meidän rakas vesipeto!


Lokakuussa oltiin Thaimaassa. Tässä menee hotellin altaalla lounasta.



Tunnelmallista joulun odotusta kaikille!