keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Vapaapäivän nautintoja

Vaikka luennoinkin jatkuvasti oikeanlaisesta ravinnosta, emme jatkuvasti kotona noudata 100% oppejani vaan meillä myös nautiskellaan! 10-20% on varaa vapaisiin aterioihin viikossa jos syömisen runko muuten on kunnossa. Pienet lipsahdukset eivät meinaa mitään mutta perustaltaan huonoa ruokavaliota ei saa hyväksi lisäämällä siihen silloin tällöin terveellisiä elementtejä. Eilen minulla oli vain aamulla töitä ja pidin tietoisesti kokonaan vapaan loppupäivän. Halusin olla kotona ja tehdä ruokaa. Pyysin pöytään myös perheeni eli äidin ja siskon puoliskoineen ja perheineen.

Silloin kun on aikaa, on ihanaa selata nettiä ja etsiä ideoita kokkaamiseen blogeista ja muilta sivustoilta. Laitan kynttilät palamaan ja seuraan telkkaria samaan aikaan. Kun tekee paljon töitä iltaisin ja kotona ei saa olla, se tuntuu harvoin niin hyvältä ja haluaa vaan linnottautua puuhailemaan sisällä. Tässä ruokalista ja hieman ohjeita mukaan:




Alkupalaksi pienet kupilliset eiliseltä jäänyttä jauhelihakeittoa, missä jauhelihan lisäksi vain kasviksia ja vihanneksia. Siihen kylkeen Myllärin Ciabatta leipäaineista tehtyä leipää. Halusin kokeilla kun jauhopussi tuli kaupassa vastaan. Se oli kyllä hyvää.


Lisäksi tein kylmäsavulohimoussea kun jääkaapissa ollut lohipaketti oli menossa vanhaksi. Sekoitin pilkotut kylmäsavulohet maustamattoman tuorejuuston, majoneesin, tillin, sitruunamehun ja pippurin kanssa ja tein suupaloja ruisleivän päälle.


Pääruokana oli poronkäristystä ja perunamuusia. Käristin pekonia ensin voin ja öljyn kanssa, lisäsin sipulit ja sen jälkeen pilkotut poronlihat paahtumaan pannulle. Perään olutta ja mausteet ja sitten se saakin porista hiljalleen ainakin tunnin, jotta lihasta tulee mureaa. Perunat meillä syödään aina kuorineen, myös muusissa. Sekaan maitoa, voita ja suolaa. Kaveriksi survottuja puolukoita ja suolakurkkuja.


Jälkkäriksi suklaakuppikakkuja :) Mulla oli hieman liian matalat vuoat eli ne hieman latistuivat uunissa (tai epäonnistuin muuten vaan...). Taikina oli kyllä hyvää mutta päällinen hieman mun makuun liian voimaista, koska pohjana oli voi. Ensi kerralla kokeillaan taas jotain muuta. En taida edes jakaa reseptiä kun eivät olleet täydellisiä.

Nam!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Asiakkaan tarina valmennuksesta, osa 1/3

Tulen kirjoittamaan välillä asiakkaideni onnistumisista tai ylipäätään fiiliksiä treeneistä. Tässä ensimmäinen tarina, mikä etenee parhaillaan ja jaamme nyt ensimmäiset tunnelmat.

Aloitimme asiakkaan kanssa henkilökohtaisen valmennuksen joulukuun alkupuolella 2013, projektia on nyt takana 1,5kk. Tapaamme 3-5 x viikossa eli hyvin tiheään tahtiin, jotta tästä tulisi helpommin elämäntapa. Hän toimii yrittäjänä rakennusalalla ja ikää miehellä on 40+. Painoa yli 120kg, korkea rasvaprosentti yli 40%, mikä on kertynyt vaarallisesti sisäelinten ympärille ja vyötärönympärys on mittava. Lisäksi lihaskunto on heikko. Ruokapäiväkirjaa kurkatessani olin järkyttynyt ruuan vähyydestä ja laadusta. Tarkemmat mittaustulokset julkaisen projektin päätyttyä. Tavoitteena paino alle 100kg kesään mennessä. Seuraavissa kysymyksissä motivaation syntymisestä ja projektin etenemisestä asiakkaan omasta suusta.

Miksi päätit hakeutua personal trainerin pakeille?

Ikää tulee lisää ja vyötärön ympärys kasvaa. Yleiskunto heikkenee ja se näkyy normaalissa arjessa päivä päivältä enemmän.

Mitkä ovat olleet näitä tuntemuksia huonosta kunnosta?

Päätä särkee jatkuvasti, reidet puutuvat, aamulla menee muutama tunti ja pannu kahvia ennen kuin lähtee kunnolla käyntiin, väsyttää ja työstressi tulee rankemmin esiin jopa masennuksen tai burn outin oireina. Kun ensimmäisen kerran testasimme kuntoa ylämäkeen noustessa, tuntui, että jalat eivät kantaneet ollenkaan.

Mikä on ollut mukavaa Nean kanssa työskennellessä?

On saanut tutustua uusiin lajeihin ja salillakin tietää tekevänsä jotain. En yksin olisi koskaan yltänyt samoihin suorituksiin. Nea on myös kuunnellut tuntemuksiani ja yrittänyt auttaa kaiken vaikean ylitse. Säännöllinen rytmi harjoituksissa on ollut hyvä ja kun välillä joku muu on pomo, se on virkistävää. Joissakin harjoituksissa en ole miettinyt hetkeäkään työasioita vaan pelkästään treenistä suoriutumista.

Mikä haastavaa?

Ruokailuun orientoituminen uudelleen. Siinä on vielä tekemistä. Joskus ei kiinnosta lainkaan lähteä mutta ensimmäisen 5min jälkeen jo taas tuntuu hyvältä. Mm.työstressin takia on tehnyt mieli luovuttaa kokonaan kun ei jaksaisi kantaa kaikesta vastuuta. Mutta Nea on potkinut ja yrittänyt saada minut ymmärtämään, että itsensä päästäminen takaisin huonompaan kuntoon olisi pahempaa itselleni tässä stressin alla.

Miten olet tähän mennessä huomannut positiiviset vaikutukset?

Reidet eivät puutuneet enää 2vkon jälkeen ollenkaan, samoin päänsärky lakkasi. Aamulla olen pirteä jo heti sängystä noustuani ja yleinen vireystaso on huomattavasti parempi. Uni on välillä huonoa edelleen mutta aamutreenit ovat parantaneet unta myös siitä syystä, että en valvo liian myöhään, koska aamulla pitää herätä ajoissa. Muistini toimii paremmin, samoin vatsani. Toki kunto on myös parantunut eli painot nousevat helpommin ja juoksen ylämäkiä jo useamman kerran putkeen!

Nean kommentit asiakkaasta:


Hän on hyvin tunnollinen treeneihin saapumisessa ajoissa ja itse suorittaessa. Kunto on tosiaankin parantunut, se näkyy harjoitellessa. Olen iloinen kun peruskunto on kohentunut ja yleiseen olotilaan on tullut parannus eli parempi fiilis. Huolissani olen ruokailusta, joka ei mene vielä kovin hyvin. Nyt me aiomme ottaa sen työn alle. On ollut myös tekemistä välillä luovuttamisen kanssa ja itsenäinen liikkuminen on välillä vain lupauksia. Sekin on nyt alkanut onneksi parantumaan. Me menemme kohti tavoitteita, varmasti!

torstai 16. tammikuuta 2014

Oppimisen nälkä: Selkäkoulutuksessa

Osallistuin eilen selkäkoulutukseen, mikä järjestettiin Järvenpäässä. Kouluttajana oli fysioterapeutti, valmentaja ja Somatic Pilates-opettaja Jari-Pekka Keurulainen. Meillä monella on niin paljon ongelmia selän kanssa, että jatkuvasti ohjaukseen saapuvat ilmoittavat jossain rangan alueella olevan ongelmaa. Milloin pullistuneita välilevyjä, milloin, niska-hartiaseudun jumeja ja hyvin usein kiputiloja, joita ei ole tutkittu mutta asiakas pyytää ottamaan asian huomioon kun selkään usein sattuu. Itselläni on alaselkä usein kipeä, en pysty seisomaan pitkiä aikoja, liika makaaminen alkaa särkemään ja liian vähäinen liikunta ei ole hyväksi. Olen saanut liikkeellä pidettyä sen kunnossa. Lääkärit eivät ole löytäneet mitään vikaa mutta joku hieroja sanoi, että olisi lievä skolioosi ja joku veikkasi iskiasta eli hermojuuren toimintahäiriötä. Äidilläni taas on välilevyjen rappeuma ja olen sitä monesti miettinyt, mikä niille olisi paras liike tai liikkumattomuus kun lääkäri on sanonut, että tee mitä pystyt. Näistä syistä halusin mennä kuuntelemaan lisää selän anatomiasta. 

Päivän alkuun perehdyimme selän anatomiaan, sen verran mitä nyt aamupäivän aikana ehtii. Perään harjoittelimme syvien lihasten aktivointia pilatesmenetelmää soveltaen. Selinmakuulla hengitysharjoituksia ja hyvin pieniä liikkeitä vatsan, selän ja lantionpohjan lihaksia käyttäen. Minä en ole koskaan nauttinut pilateksesta. Tiedän, että se on älyttömän hyvää treeniä syville lihaksille mutta vaikka nytkin tein oikein ajatuksella kaiken juuri niin kuin piti, en saanut siitä ahaa-elämystä tai mitään suurta nautintoa. Sen myönnän, että selän paine hetkellisesti hieman helpotti ja tulen toki jatkossakin teettämään näitä liikkeitä soveltaen omilla asiakkaillani ja tunneilla mutta ei minusta pilates-ohjaajaa tule. Lounaan jälkeen sitten lisää mielenkiintoista teoriaa, jossa kävimme läpi yleisimpiä selkäongelmia; toimistotyöläisten, päätteellä istuvien ryhtiä ja erilaisia lantion vika-asentoja. Usein näihin kaikkiin ratkaisu olisi pelkästään rankaa ympäröivien llihasten vahvistaminen ja jumissa olevien lihasten avaaminen. Valitettavasti en omaa fyssarin tai lääkärin tietotaitoa mutta sain kyllä hyviä neuvoja työhöni.


Jari-Pekka Keurulainen


Kollegoita

Kyllä se niin on, että kun aihe on itselle mielenkiintoinen, kaiken tiedon oikein ahmii ja ei malttaisi lähteä kotiin ollenkaan. Usean näistä harjoituksistakin olisi voinut jättää väliin ja kuunnella lisää faktaa. Nyt vaan suunnittelemaan lisää koulutuspäiviä, niitä olisi niin monta, mihin haluaisin osallistua!


torstai 9. tammikuuta 2014

Vanha työhuone uusiksi säästöbudjetilla

Nyt kun toimisto kotoa on siirretty pois, sai huone uuden ilmeen. Tummat huonekalut alkoivat ahdistaa ja halusimme tilaan avaruutta. Meidän vaatteet ovat tässä huoneessa eli tarkoituksena on aiemminkin ollut myös pukeutuminen mutta nyt sen lisäksi täällä tehdään enää kynsiä. Teen niitä kavereille ja perheelle silloin tällöin. Kuvien alla enemmän sepostuksia.



Tässä huone ennen. Valkoinen kaappi ei ole ollut tuossa eikä sotku kuulu tapoihin mutta tässä ollaan jo pakkaamassa tilaa uudelle.




Tässä lopputulos. Kynsipöytä on uusi, johon olen liimannut muutaman teksti- ja tähtitarran. Pienet lipastot olivat ennen ruskeita, ne on maalattu ja avokaappi on ostettu kirppikseltä. Seinä on maalattu uudelleen valmiina varastosta löytyneillä maaleilla. Matto on myös uusi ja seinällä oleva ikkunanpoka on itse tehty (siitä työstä alempana lisää). Tämä muutos toteutui erittäin alhaisella budjetilla. Tässä laskelma:

Pöytä 159€
Kaappi 22€
Matto 120€
Vanha ikkuna 7€
Tarrat 13€
Maalit 0€

Vanha pöytä myyty +50€

Rahaa kulunut 271€

Ostin tosiaankin 2 ikivanhaa ikkunanpokaa kirppikseltä aikeena tehdä taulut; toinen siskolle joululahjaksi ja toinen omaan toimistooni. Koska pukeutumishuoneen takaseinä oli niin paljas, jätin toisen kuitenkin kotiin :)



Hiominen oli inhottava homma, enkä oikeastaan jaksanut tehdä sitä aivan vimpan päälle mutta ajatuksena oli toki myös se, että ne saavatkin näyttää vanhoilta ja rösöisiltä. Käytin käsihiomakonetta, johon kiinnitetään hiomapaperi pohjaan, koska käsipelillä olis menny ikä ja terveys.


Siinä tönöttävät maalattuina.


Ja tässä sitten valmiina. Tarroja olin tilaamassa netistä, kunnes muistin, että eräässä facebook-kirppisryhmässä joku teki kotona tarroja ja myy niitä siellä. Tilasin häneltä tarrat ja sain alle puoleen hintaan verrattuna mitä olisin tilannut nettikaupasta. Toinen näistä koristaa nyt siskoni kotia.

Nyt täytynee syödä iltapala ja mennä nukkumaan kun aamulla asiakas odottaa lenkkipolulla 6:30 :)
Öitä

tiistai 7. tammikuuta 2014

Avoimet ovet ja päivän jännärit

Olipahan viikonloppu! Lauantain ryhmäliikuntatuntien avoimet ovet Foxilla käynnistyi hieman jännin fiiliksin kun toinen ohjaaja ei ollut ilmoitellut itsestään mitään edellisenä päivänä jäätyään pois kenraaleista. Siinä sitten odoteltiin ja arvuuteltiin, kuinkahan meidän käy. Molemmille ohjaajille olimme sopineet omia ja yhteisiä tunteja vuorotellen aamusta klo.10:00 alkaen ja klo.16:30 saakka putkeen niin, että saamme esiteltyä koko tulevan lukkarin. Kello tuli 10:00 ja minä aloitin ohjaamisen aamuvirkkujen tunnilla. Hän ei saapunut. Niin, voiko tuollaisia ihmisiä olla olemassa? Myynyt itseään urakalla monta viikkoa, ollut paikalla suunnittelussa ja kun hetki koittaa, äijää ei näy missään. Olemme pohtineet, mikä saa ihmisen käyttäytymään toisia kohtaan tällä tavoin mutta mikään syy ei mielestäni ole kyllin hyvä, että voisi käyttäytyä näin. Paitsi toki onnettomuus mutta se verran tiedämme, että mitään ei ole sattunut. Kyllä meillä riitti ihmettelemistä kun hänen piti tullessaan tuoda myös kahvakuulia. Mieheni kuljetti minun, äidin ja siskon kuulat salille mutta valitettavasti nekään eivät riittäneet ja siihen hätään emme saaneet niitäkään hankittua lisää.

Mutta vaikeuksista voittoon! Fiilistä ei saanut kadottaa ja keinoja selviytyä oli siihen hätään vain yksi; aikataulun pikamuutos ja meikäläinen puikkoihin koko päiväksi. Oikeastaan se oli aivan mahtavaa! Minähän olen suorittajatyyppi ja virta ei lopu ihan heti kättelyssä. Ihania ihmisiä riitti sekä jumpissa, että salilla ja kaunista palautetta sai kuulla pitkin päivää. Mä niin rakastan ohjaamista! Asiakkaat olivat ymmärtäväisiä ja kiitollisia meidän salista ja varmasti saimme uusia asiakkaitakin. Nyt yritämme metsästää uutta aisaparia minulle, jotta saamme tunnit käyntiin. Tänään emme päässeet vielä aloittamaan kun lukujärjestyksessä olisi liian isoja aukkoja mutta ensi viikosta sitten 13.1. heti aamusta.


Tässä kuvia tunneilta viikonloppuna (asiakkaat ovat antaneet luvan kuvien julkaisemiseen).

Peppu/reisi/korsetti tunnin lopputunnelmat


Ihanat miehet vetää täysii äijätreenissä


Kahvakuulassa oli loisto meininki!

Nyt ei sitten muuta kuin peukut pystyyn ja kaikki mukaan ensi viikolla alkaville tunneille! Lukkari julkaistaan heti kun se on mahdollista.

torstai 2. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet haasteet

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Reippaana töissä mutta ei ihan missä tahansa töissä, vaan ihka omassa tuliterässä toimistossani! Kyllä! Tähän mennessä olen työskennellyt kotoa käsin mutta yhteistyöni www.foxcenter.fi kanssa on tuonut paljon kaikkea mukanaan. Pienen mutkan kautta sain käyttööni toimistotilan, mikä sijaitsee samassa rakennuksessa kuin kuntosali, jossa valtaosan ohjauksistani teen. Teen samassa tilassa toimistotöitä eräälle toiselle yritykselle, mistä tämä ajatus ns.lähti. Toimiston sisustuksesta kuvia alempana. Olen erittäin innoissani uudesta vuodesta ja tavoitteista, mitä kohti puuskutan kovaa vauhtia. Toivon paljon uusia projekteja ja ihmisiä ympärilleni, jotta tulen pääsemään tavoitteisiini. Ne eivät ole pilviä hipovia suunnitelmia, vaan niinkin arkisia, että saan elantoni tästä työstä, jota rakastan ja voimme perheeni kanssa edelleen matkustaa ja nauttia elämästä. Helppoa se ei tule olemaan, kyllä Suomen valtio siitä pitää huolen mutta toivon, että minulle jäisi aikaa myös vapaa-ajalla ja ehkä enemmänkin ajatuksen tasolla, ettei stressikäyrä nousisi liikaa kun olet täysin itse vastuussa elannostasi. Eikun hommiin!

Meillä alkaa Foxilla myös ryhmäliikuntatunnit, joista ohjaan noin puolet. Tulevana pitkänä viikonloppuna avaamme ovet kaikille, ketkä haluavat tulla tutustumaan tuntivalikoimaan ja kuntosaliin. Avoimet ovet lauantaina 4.1. ja maanantaina 6.1. klo.10:00 alkaen.  Jänskättää! Tässä aikataulua tulevista viikkotunneista.

Lisäksi meillä alkaa painonpudostusryhmä Elämäsi Kuntoon maanantaina 13.1. klo.18:00. Minä ohjaan myös tämän ryhmän. Ryhmien ohjaaminen on tuttua kun olen niitä tehnyt aiemminkin ja tällä hetkellä teen vastaavanlaisia ryhmävalmennuksia myös toisessa kuntokeskuksessa. Pidän siitä todella paljon; ryhmässä on paine liikkua tehokkaasti kun tulee ryhmäfiilistä ja porukasta saattaa asiakkaat löytää treenikavereita. Ryhmätapaamiset ovat aina mukavia kun yhteishenki nousee ja läppä lentää!

Tässä nyt sitten vielä kuvat uudesta toimistotilastani ennen ja jälkeen. Minulle kun tuo sisustaminen on niin tärkeää ja kivaa ja haluan työskennellä mukavassa miljöössä (ainakin jos siihen on itsellä vaikutusmahdollisuus) niin tämäkin tylsä toimisto sai niin miellyttävän sisustuksen, ettei ole mikään kiire kotiin :)







 Nyt kaikki kaivamaan treenivaatteet esiin ja liikkumaan, nähdään Foxilla!