keskiviikko 26. elokuuta 2015

Vauva matkalla

Sainpa reissun päällä idean kirjoittaa siitä, miten valmistautua vauvan kanssa matkalle. Kaverit ja monet muut facebookin vauva-ryhmissä ovat pähkäilleet, minkälaista on matkustaa vauvan kanssa ja mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. Kirjoitan tässä meidän kokemuksen Mallorcan-matkasta ja matkalaukun sisällön jos joku vaikka haluaa käyttää tätä apunaan matkalle lähtiessään.

Oltiin tällä reissulla tyttöporukalla. Minä, pikkuneiti ja mummi. Tässä kuvassa pelataan mummin kanssa Padilla. Lennot menivät meillä hyvin. Meillä kävi tuuri, että jättivät molempiin suuntiin kolmen rivissä yhden paikan tyhjäksi, jossa neiti sai nukkua ja välillä touhuta mahallaan. Lennolle on hyvä varata pitkää päälle ja jopa joku kevyt pipo ilmastoinnin takia, viihdykettä, ruokaa ja perus hoitotarvikkeet. Meillä oli myös etu-kantoreppu, jossa hän viihtyy todella hyvin, niin pystyi sen kanssa käppäilemään. Ruuat lennolle saa viedä omissa pakkauksissaan, ei tarvitse pakata pienempiin pakkauksiin. Sen verran ruokaa saa olla käsimatkatavaroissa, minkä uskoo tarvitsevansa lennon aikana, ei enempää.

Lentoyhtiöillä on erilaisia käytäntöjä matkatavaroiden suhteen mutta Norwegianilla, jossa laukut maksetaan erikseen, ei vauvalla saanut olla maksamatta muuta kuin 5kg, jonka saa pakata omaan laukkuunsa tai sinun laukkuun oman painorajan lisäksi. Rattaat ja istuimet kuuluvat vauvan perustarvikkeisiin, eikä niistä veloiteta erikseen. Ne menevät ruumaan, ellei erikoisluvalla saa ottaa istuinta koneeseen, mikä ei ole täyteen buukattu. Pitkille lennoille voi maksua vastaan varata vauvalle kopan, jossa hän voi nukkua. Finnairilla kopan sisäpituus tosin on 70cm ja enimmäispaino lapsella saa olla 9kg. Mä varasin meille tämän kopan Thaimaan lennolle lokakuussa, jolloin tytto on isompi mutta katsotaan kuinka käy. Sehän ei haittaa jos jalat tulevat kopasta yli kun nukahtaa mutta lentohenkilökunta voi huonolla tuurilla ottaa kopan pois jos katsovat lapsen olevan liian suuri..

Tässä meidän suuret tarvikkeet, jotka olivat kaikki kovassa käytössä.
  • Matkarattaat. Ostin kirppikseltä nämä toiset matkoja varten 10 eurolla, jotta ei haittaa jos koneessa menevät rikki.
  • Vaunuverho. Suojaa auringolta kun nukkuu.
  • Aurinkovarjo rattaisiin. Suojaa auringolta kun verho on auki.
  • Leluja.
  • Kantoreppu. Meillä oli kaksi. Toinen pidempiin kävelyihin ja lenkkeilyyn ja toinen shoppailuun ja oleskeluun kun saa olla nenä menosuuntaan.
  • Toppapussi. Tämä toimii hyvin rattaiden makuualustana ja altaalla leikkialustana. Pakkasin rattaisiin lennolle niin ei vienyt tilaa laukussa.
Joka aamu käytiin lenkillä ja tehtiin jumppa. Annoin tytölle herättyä maidon ja vasta lenkin jälkeen syötiin puuro.

Tässä meidän ruokia. Näitä oli toki useampia mutta jouduin ostamaan jokusen lisää paikan päältä. Joka kohteessahan on ruokaa kaupoissa saatavilla mutta mä olen vähän nirso näissä kun suosin luomua :) Näiden lisäksi hän sormiruokaili hedelmiä ym.
  • Muutaman liha-valmisruoka ja samoin kasvis. Näiden lisäksi keitin itse bataattia ja muussasin.
  • Hedelmäsoseita. Lisäksi ostin banaania kohteessa.
  • Vellejä.
  • Maitotetroja. Hyvä ottaa rannalle ja shoppailemaan.
  • Maitojauhetta.
  • Puurohiutaleita. Meillä oli kauraa ja hirssiä.
  • Maissinaksuja mini-pussi.
  • Pulloja, lusikoita ja imeskely-reikätutti (vai mikä tämän oikea nimi on?), johon voi laittaa appelsiinia tms.
Hoitotarvikkeet.
  • Vaippoja ja uimavaippoja.
  • Särkylääkettä. Eipä onneksi tarvittu.
  • Märkäpyyhkeitä.
  • Harsoja.
  • Nenäfriida.
  • Talkki.
  • Hoitovoide.
  • Tutteja, tuttiketjuja ja puruleluja.
  • Vanupuikkoja.
Rannalle!

  • Uikkareita. Pitkälahkeinen tosin oli vain käytössä kun aurinko porotti.
  • Pyyhe ja viltti. Tuo ohut viltti oli hyvä myös koneessa kun meni pieneen tilaan ja sai nukkuessa alle/päälle.
  • Aurinkolasit.
  • Aurinkovoide.
  • Hellehattuja.
Meidän surffari nauttii uimisesta!

Ja tietysti vaatteita. Näinkään paljon ei olisi tarvittu mutta ilmoistahan ei ikinä tiedä ja ensimmäistä kertaa kun oltiin vauvan kanssa niin ei osannut arvioida.

Tämä aurinkoinen söpönassu meitä ilostutti joka päivä. Hän oli todella hyväntuulinen ja innoissaan kaikesta. Ja miten ihanaa kun on alettu istumaan syöttötuolissa. Ravintoloissa ruokailu on niin paljon kivempaa!

Vaikka meidän seuraava reissu on Thaimaaseen, johon lennot sen 10h, en enää mieti, mitenköhän meillä menee. Onhan hän toki taas eri kehitysvaiheessa mutta tämä reissu osoitti, miten ihanan aurinkoinen lapsi hänestä on kuoriutumassa <3

maanantai 24. elokuuta 2015

Vauvanruokatehtailua, osa 3

Tehdään nyt vielä yksi postaus näistä vauvanruokakokkailuista tähän hetkeen. Ehkä innostun vielä kirjoittelemaan myöhemmin lisää kun saa alkaa lisäilemään yrttejä ym. Reseptejä ja raaka-aineitahan on maailma pullollaan, näihin olen nyt kirjoitellut vain yksinkertaisimmat. Mitään uutta ja ihmeellistä ei tässäkään tule mutta jos joku näistä mun höpinöistä on saanut apuja, tässä on vielä yksi tapa säilöä ruokia. Tämä tapa on kätevä, koska voit mixata eri makuja päivittäin, ettei käy pienokaiselle tylsäksi. Ajatuksena on tehdä vain raaka-aineittain kuutioita, joista voit ottaa lautaselle päivän aterian sen hetken mieliteon mukaan. Lopussa lisäksi yksi hedelmäsose.


 Ensimmäisenä proteiinit. Broiskun ja naudan jauhelihaa ja lohta. Jauhelihat keitetään ja lohet kypsensin uunissa paistopussissa. Tässä kuvassa on toinen pala meille, jossa näkyy mausteita. Vauvan lohessa ei ole vielä mausteita.

Kaikki kypsinä soseeksi ja muotteihin.

Jäätymisen jälkeen purkitetaan/pussitetaan. Kannattaa laittaa purkin päälle tieto, mitä sisältää. Se unohtuu yllättävän helposti jos teet enemmänkin ja jatkuvasti ruokaa säilöön.

Tässä on kukkakaalit jo valmiina, mikä olikin meidän neidin herkkua.

Kesäkurpitsa-parsakaali menossa jäätymään.

Bataattia.

Meillä käytetään silloin tällöin myös kaupan hedelmäsoseita mutta pääosin pyrin tekemään nekin itse kun niin helppoa on pistää vain Vitamix laulamaan. Tässä yksinkertaisuudessaan nektariinit paloiksi ja soseeksi.

Muotteihin ja pakkaseen.

Tuoretta ananasta. Tästä varoitus, että kannattaa kokeilla varovasti. Meillä neiti sai allergisen reaktion ja veti pepun ihan punaiseksi samantien. Tätä on nyt pakkasessa mutta meinaan myöhemmin kokeilla uudelleen niin, että mixaan esim.banaanin kanssa.

Hedelmäsose. Kattilaan päärynää, omenaa ja mangoa pilkottuina ja päälle vettä niin, että peittyvät. Kiehauta ja soseuta.

Sekoita perunajauhoja kylmään veteen...

...ja kaada ohuena nauhana soseeseen sen verran kuin koostumuksesta tulee sopivaa. Sekoita ja kiehauta ylös.

Sose purkkeihin ja pakkaseen.


Meillä vietettiin 6kk synttäreitä äskettäin. Nyt kun ollaan opeteltu sormiruokailemaan, tein pikkuväelle kakun meloneista ja marjoista, jonka saivat tuhota vapaasti.


Sankari nauttii kakusta <3 Ulkona on kätevää ruokailla kun operaation jälkeen voi työntää koko paketin ulko-suihkuun :)

torstai 6. elokuuta 2015

Omakotitalon kolmen huoneen stailaus, tilauskohde

Viimeisimpänä tilaustyönä sain sisustaa ystävä-pariskunnan kodin Espoossa. Projekti aloitettiin helmikuussa ennen tytön syntymää ja ollaan rauhassa edetty tämän kevään aikana. Heillä on muutakin remonttia talossa meneillään, eikä stailauksien valmistumiselle asetettu mitään valmistumisaikatauluja. Toki synnytyskin vähän viivästytti alkua :) Nyt saatiin viimeiset tilaustuotteet perille ja hommattiin pienet puuttuvat jutut. 

Ensin kävin katsomassa kohteen, ideoimassa ja kyselemässä toiveita. Mitään varsinaisia tyylisuuntia tai linjoja en saanut mutta suunnittelun edetessä huomasin, että kyllä he tietävät tarkkaan, mistä tykkäävät kun hankintoja ehdottelin ja jokusen ehdotuksen jälkeen löydettiin aina molemmille sopivat. Nyt seuraa taas useampi kuva ja niiden alla tarkemmin valinnoista.


Makkari ennen. Huoneissa on erikoista se, että edelliset asukkaat olivat jättäneet karmeat loisteputkivalot jokaisen ikkunan ylle. Niitä ei kuitenkaan lähdetty poistamaan vaan yritettiin hämätä ne piiloon.

Jälkeen. Kahden väriset pellavaverhot rinnakkain ja verhotangon kannakkeita siirrettiin. Matto vaihdettiin.

Makkari ennen.

Jälkeen. Seinä raidoitettiin maalilla, hommattiin yöpöydät ja hylly ja lisäksi ostettiin vain tekstiilejä ja muutama koriste-esine.



Hyviä yöpöytiä oli vaikea löytää kun tilaa sängyn molemmin puolin oli niin vähän. Ikeasta löyty tarpeeksi kapeat ja ne tuunattiin näyttävimmiksi pelkillä vetimillä.

Olkkari ennen. Se oli haastava, koska muoto on erikoinen, melko iso ja kaikki huonekalut haluttiin säästää. Piti siis löytää vain niille oikeat paikat ja stailata pienillä lisäjutuilla.

Jälkeen. Artekin ryhmä siirrettiin pois omaan koloon, hankittiin valaisin ja verhot.

Ennen. 

Jälkeen. Antiikki-esineille oma nurkkaus, verhot ja varstosta löytyneistä tauluista asetelma.

Ennen.

Ennen.

Jälkeen. Tämä nurkkaus vaati selvästi jotain elämää. Siihen kävi mielestäni hyvin nämä kaikki design-huonekalut yhdessä. Vanhat tasot lähtivät ruokailuhuoneeseen ja uusi mukailemaan skandinaavista mutta hieman retroa tyyliä.

Koska huoneessa on niin paljon valkoista seinää, tehtiin "design-nurkkaukseen" taas asetelma valokuvista.

Ruokailutila ennen. Tila kaipasi hurjasti kodikkuutta ja mahtava tila piti saada esille paremmin.

Ruokailutila jälkeen. Perhe oli tilannut mustan lankkupöydän valmiiksi, joten siitä piti lähteä rakentamaan. Valaistusta parannettiin runsaasti. On pöytävalaisimet, mahtavat design-kattovalaisimet ja sivuikkunoiden päällä vielä pienet tunnelmavalot. Vanhat tasot siirrettiin tänne olohuoneesta. Sitten vaan niitä pehmentäviä tekstiilejä ja kevyesti koriste-esineitä.

Ennen.

Jälkeen. Taas Artekin jutskat alekkain näyttävästi :)



Ennen.

Jälkeen. Tila on valtavan suuri, pöydän molemmille puolille mahtuu huonekaluja ja niitä se vaatiikin, jotta saatiin kodikkuutta. Vanhaa astiakaappia ei lähdetty maalaamaan vaikka aluksi niin ajattelin. Tuotiin samaa väriä tilaan tauluilla ja kasvilla.


Kiitos H & M, olette ihania ja yhdessä tehtiin teidän kauniiseen kotiin lisää tunnelmaa <3