keskiviikko 2. elokuuta 2017

Pieni lastenhuoneen DIY koristelu, taulut ja viiri

Välillä ideoita pursuaa niin paljon, että en ehdi edellistä tehdä loppuun kun toista on jo pakko päästä kokeilemaan. Mm. tällä viikolla kävi niin. Edellinen kuitenkin vietiin viimein loppuun saakka ja tässä tulee se pieni sisustuslisä, josta mainitsin edellisessä postauksessa.

Leikkihuoneen korkea seinä on kaivannut vielä jotain mustien pilvimaalausten jälkeenkin. Ikeasta tarttui mukaan kevyitä kehyksiä, joista ajattelin tehdä taulurykelmän. Kuvat niihin tulostelin taas netistä ihan tavalliselle kopiopaperille.



Tämmöiset tuli:



Tauluja oli lopulta liian vähän ja siksi niiden paikka oli vaikea löytää isolta seinältä. Lisäkehyksien hakeminen ei malttamattomalle ollut vaihtoehto. Lisäsin aiemmin tyhmästi sijoitellut pallotarrat mukaan hässäkkään ja nyt se näyttääkin jo ihan kivalta. Rykelmä löysi paikkansa kulmasta.








 Aiemmin nurkka näytti tältä:


Taulujen mukana siirsin nurkkaan leikkikeittiön ja värikäs palamatto sai siirtyä toiseen huoneeseen. Tämän rykelmän hinnaksi tuli: kehykset Ikea 6€, pallotarrat Wish 2€ = 8€.


Jonain kauniina päivänä tuli tarve hankkia samaiseen huoneeseen viiri. Selailin nettikauppoja, kunnes tajusin, että viirihän syntyy helposti ihan omin pikku kätösin. Taas kopiokone laulamaan ja sakset töihin.


Sen jälkeen liimasin paperiviirit kartonkiin ja leikkasin muotoon.


Kuten kuvista näkyy, viirin yläreunaan pitää jättää tuollainen "lisälärpäke, jotta saa sen käännettyä narun yli näin:


Naruhan voi olla mitä tahansa, itsellä valkoista vahvaa paperinarua. Laitoin teippiä lisäksi kun lärpäke olis saanut olla paljon pidempi, olis pysynyt varmemmin. Valmista tuli, tadaa!







NÄKEMISIIN TAAS!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti