Kuinka moni tietääkään, miten mahtava superruoka kasvaa pensasaidoissamme? Itse en tiennyt, tai koskaan ajatellut asiaa kun sitä ei juurikaan missään käytetä tai myydä. Törmäsin kuitenkin artikkeliin, jossa kovasti sitä kehuttiin ja samalla viikolla oli omat puskat kerätty käyttöön.
Marjat ovat maultaan hieman kitkeriä, joten parhaiten ne sopivat
ruoanvalmistukseen ja säilöntään muiden raaka-aineiden kumppaniksi.
Marjat sopivat erinomaisesti esimerkiksi hilloihin ja hyytelöihin, mutta
myös mehuihin ja piiraisiin. Erityisen maistuvaa hilloa saat
hapokkaiden omenoiden ja aroniamarjan yhdistelmästä.
Harva tietää, että aroniamarjat ovat parempia antioksidantin lähteitä
kuin vaikkapa mustikat tai superfoodina tunnetut gojimarjat. Aroniaa käytetäänkin monissa maissa jopa lääkemarjana, mm.tabletteina ja teenä. Aroniamarjoja voi nauttia hyvillä mielin, sillä ne sisältävät
runsaasti fenoliyhdisteitä ja C-vitamiinia, sekä kivennäisaineita, kuten magnesiumia, rautaa ja jodia.
Kannattaa kuitenkin muistaa,
että alhaisesta verenpaineesta kärsivien ei suositella nauttivan
aroniaa säännöllisesti, sillä tämä marja laskee tehokkaasti
verenpainetta. Useat aroniamarjan sisältämät yhdisteet
taistelevat tutkitusti erilaisia syöpiä, virtsatiesairauksia, suolistosairauksia ja kasvaimia vastaan. Aronian
sisältämien yhdisteiden on todettu lieventävän myös PMS-oireita ja
estävän herpeksen syntyä.
Syötiin marjoja sellaisenaan, pieni ihminenkin ahmii niitä kaksin käsin. Ovat aika karvaita mutta hän on tottunut syömään joka päivä kaikenlaisia marjoja niin on meillä suurta herkkua. Itselle ei ihan kuppikaupalla uppoa. Marjaa oli niin paljon niin meillä sitä käytettiin/käytetään seuraavasti:
Mehu mehumaijalla: Marjat ja sokeri (maun mukaan) maijaan ja tiputtelemaan.
Kuvatut marjat kuivurissa tai uunissa
Aronia - omenasose
Aroniaa ja omenaa pilkottuna kattilaan hyvin pienen vesimäärän ja sokerin kanssa. Sokeria ei välttämättä edes tarvita eli sitä taas maun mukaan. Mausteena voi käyttää vaniljatankoa ja/tai kanelia. Ota kiehauttamisen jälkeen tangot pois ja soseuta. Käy hyvin esim.puuron kanssa.
Nyt äkkiä keräämään vitamiinit talteen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti