keskiviikko 9. toukokuuta 2018

DIY jätskibaari ja teemasynttärikakkuja

Niin se pimeä talvi sitten vierähti. Talvella on yleensä vähemmän ylimääräisiä projekteja itsellä käynnissä ja toiseksi väsymys painaa enemmän kun illat tuntuvat pimeällä niin lyhyiltä. Kahden työn suorittaminen on tarpeeksi. Tästä syystä blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle. Nyt kuitenkin taas kesän saavuttua on pää täynnä ideoita ja aikaakin ehkä enemmän kun toinen työ putoaa kesäksi pois.

Aloitetaan synttäriaiheella ja pääosassa itse tehty jätskibaari lapsille. Sen verran myönnän, että ostin aihion kirppikseltä mutta tällaisen kuka tahansa voi tehdä, vaikka hieman yksinkertaisempana. Seinäkkeet ovat vaneria ja pystyssä pömpeliä pitää tukipuut. Ostaessani jädebaari oli enemmän sinisävyinen, eikä meille prinsessoille sopiva alkuunkaan :)


"Markiisin" maalasin valkoisella ja pinkillä ja piirsin tussilla siistimmät ääriviivat.


Jädet maalasin herkullisemman värisiksi ja ääriviivat samoin tussilla.


Etuseinään tehtiin liitutaulu, johon pääsee taiteilemaan menua tai oman baarin nimen <3


Sitten vähän koristelua jädeviirillä ja paperijätskeillä. Viirin jätskit oli tilattaessa valkoiset. Yhdessä 3v:n kanssa väritettiin.


Minä olin näissä 3v bileissä kioskintätinä. Tiskiltä pääsi itse valitsemaan tötteröt, kulhot ja lisukkeet.


Synttäreiden teemana oli jätskin lisäksi yksisarvinen. Vieraat kutsuttiin kutsukortein:


Kakun kanssa lähti jälleen vähän laukoille. Värjäsin jo kakkupohjan taikinan kahdella eri värillä.


Väliin kaksi marjamoussea, mansikka ja mustikka. Moussen resepti täältä 


Päälle kreemi, silmät ja sarvi sokerimassasta ja tuorejuustokermalla eriväriset pursotukset harjaksi.


Sisältä oli hauskan näköinen. Makuun värjäys ei vaikuta mitenkään, vaikka jonkun mielestä voi olla luotaantyöntävä :D


Toinen aiheeseen sopiva leivonnainen oli yksisarvispikkuleivät. Tilasin muotin ja aivan perus pikkuleipätaikinasta läjä heppoja uuniin. Koristelu olikin sitten se vaativampi osuus. Tein itse ison satsin pikeeriä ja jaoin sen neljään kulhoon. Ihan valkoisella ensin ääriviivat.


Seuraavaksi tiputtelin eri väriset pikeerit vuorotellen samaan pursotuspussiin.


Gluteenitonta myös tarjolle.


Sitten vähän lisää kattausta ja koristelua. Kaverilahjaboxit olivat aivan super ihanat jätskilaatikot. Joskaan kokoaminen ei ollut niin kivaa...







Ja pitäähän sitä toki olla vaatetus ja kynnet aiheeseen sopivat!



Ja koska aiheena hepat, pitihän pihaan tilata hepat käymään. Pihatapahtuma oli erittäin onnistunut! Ilma oli kylmä mutta todella hyvä. Kaksi ponia oli valmiina talutusratsastukseen, pulkkamäki oli rakennettu ja lasten mönkkäriä pääsi testailemaan. Kiva meininki ja pöhinä.



Tähän samaan putkeen lisättäköön vielä nimpparikakku, mikä ei ihan omaa juttua kaipaa. Meillä on tällä hetkellä aivan mega super hyper Ryhmä Hau fanitus käynnissä. Oikeastaan millään muilla leluilla ei olla leikitty muutamaan kuukauteen. Nimpparit oli hyvä syy saada leipoa mutta en mitään mega kakkua ajatellut väsätä. Vaikka lopputulos onkin melko näyttävä, paljastan, että tässä kakussa oikasin ihan tosissaan. Kiireiselle tai ei niin keittiöihmiselle kakkupohjankin voi ostaa kaupasta, sitä minä en kuitenkaan koskaan tee. 

Pohjaksi suklaakakkupohjataikina.
Väliin banaania ja kaupan vaniljavanukasta.
Päälle ja vähän väliinkin Blå Bandin suklaamoussejauheesta vatkattavaa moussea.
Koristeeksi lelu, ympärille KitKatteja, kauhaan Smartieseja ym.



Toivottavasti nähdään taas pian. Aiheita on kyllä takataskussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti