Raskaushormoneissa

Eletään raskausviikkoa 26. Vauva liikkuu paljon ja vatsa on pyöristynyt reippaasti. Kävely on ajoittain hankalaa ja supistukset ovat kiusanneet lähes alkuraskaudesta lähtien. Olen kivuista huolimatta suunnattoman onnellinen. Jos jostain syystä vauva päättäisi nyt syntyä, hänellä on jo mahdollisuudet selvitä hengissä. Äitiysloma häämöttää, olen päässyt sisustuspuuhiin ja olemme noin viikko sitten aloittaneet tarvikehankinnat. Välillä leijun onnen tunteesta. Mutta raskauden hehkua ja onnea pikkiriikkisen varjostaa pelko. Olemme odottaneet tätä pitkään. Olen etuoikeutettu ja äärimmäisen onnekas, saadessani kokea äidiksi tulemisen toistamiseen. Kaikille raskaaksi tuleminen ei ole itsestään selvyys. Viimeisen kahden vuoden ajanjakson aikana ei joka hetki ole ollut pelkkää toivon kipinää ja onnellista arkea. Pettymykset ja tunteiden kirjo pisti joskus miettimään, kuinka kauan tätä enää jaksan. Toisten ihmisten vauvaonnea oli vaikea myötäelää ja tuntui, että joka nurkalla seisoi joku nainen vatsa pystyssä. Entä se inho, mikä syntyy, kun lukee uutisia ihmisistä, jotka kohtelevat lapsiaan huonosti, esimerkiksi jättämällä heitä yksin kotiin juhliakseen tai muuta vastaavaa. Toisaalta tunsin myös huonoa omaa tuntoa. Miksi en ole tyytyväinen siihen, mitä meillä jo on; terve tytär ja onnea avioliitossa. Mutta kuka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön. Ja minä kestin! Olin jo vähällä luovuttaa, kun raskaustesti näyttikin kahta viivaa.

 
Raskaudesta pitäisi nauttia. Ja sitä teenkin päivittäin. Silittelen massua, en peitä pyöristyviä muotoja, enkä halua valittaa kivuista. Koen, että minulla ei ole oikeutta siihen. Tätä tilasin ja palkinto tästä kaikesta on sen arvoinen. En kuitenkaan voi kieltää sitä, ettenkö kuulostelisi hänen liikkeitään joka hetki, tarkistaisi wc käynneillä, että verta ei ole tullut, tai laske viikkoja, milloin ollaan "turvallisilla vesillä". En varmasti ole ainoa, kuka tekee tätä samaa, uskoakseni jopa jokainen odottaja, mutta kohdallamme menetys olisi erityisen suuri. Onko enää voimia ja mahdollisuuksia sen jälkeen ja kuinka siitä selviäisi nyt kun olen jo elänyt näin pitkälle, että tulokas on todettu terveeksi ja kaikki on ollut koko odotusajan hyvin. Mietin päivittäin, mitä enää voisi tapahtua. Ehkä kaatuminen, ennenaikainen syntymä ja sen tuomat haasteet, tai se pelottavin asia, selittämätön kohtukuolema. Myös synnytyksessä tapahtuvat komplikaatiot ovat pelottava asia, vaikka luotankin ammattilaisiin.

Tosiasia nyt kuitenkin on se, että olen tukevasti raskaana. Pieni poikamme kasvaa masussa ja laskettu aika lähenee, uskottava se on. Pian saatte nähdä sisustusta, jota vauvalle ollaan valmisteltu. Sekin on ollut ristiriitaista. Samaan aikaan hykertelen onnesta ja samaan aikaan pelkään, että joudun purkamaan ne pois ilman käyttäjää. Päätin jo kauan aikaa sitten, että en hanki hänelle mitään, vasta kun jään äitiyslomalle. Mutta toisin nyt kävi, en vain malttanut. Myös isi on ollut ihailtavasti mukana onnessa ja kaikessa, mikä liittyy uuteen elämäntilanteeseemme. Hänkin oli halukas hankintoihin. Kun olen itse alkanut uskoa siihen, että meille on oikeasti tulossa vauva, olen rohkaistunut tutkimaan, mitä minä hänelle haluan hankkia. Ja siitä tutkimisestahan ei ole paluuta, kaikki on saatava, mielellään heti. 

Pienenä alkupalana menköön tämä hoitonurkka. Nyt kun meillä on tilava kodinhoitohuone, en näe tarpeellisena hankkia hoitopöytää. Sen asian ajaa hoitotaso ja kätevästi vesipisteen vieressä. Vaipat ja muut voisivat olla kaapeissakin mutta halusin sisustaa nurkan kauniiksi. Pieni söpö hylly on uusi, johon pinoan vaipat, rasvat ym jatkuvassa käytössä olevat hoitotavarat. Hyllyn alla oleva naulakko kantaa jatkossa mm.pienet pyllypyyhkeet. Hoitoalusta, hylly ja korit tilasin Jollyroomista, naulakko löytyi avaamattomana sisustusaarteistani kaapista :D :D

Viimeistelen vielä muuta sisustusta ja palaamme vauvan tuoksuisiin suunnitelmiin myöhemmin <3