keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Autotalli harrastetiloiksi, osa 1: kuntosali

Uudessa kodissa on autotallissa saman verran neliöitä kuin asuinkerroksessa, aika paljon siis keksiä kaikkea kivaa. Noin alle puolet siitä remppasimme oleskelukäyttöön, siitä lisää osassa 2. Mutta tilaa jäi runsaasti itse autotalliksi eli varastotilaksi ja kaikkien moottorivempeleiden säilytykseen. Koska aina ollaan haaveiltu omasta kuntosalista, oli meillä nyt tilaisuus sellainen tehdä. Tilaa ei kuitenkaan viitsitty tähän liikaakaan käyttää ja niin meillä olikin kova pohtiminen, millä laitteilla ja välineillä saa pienessä tilassa tehtyä täysipainosen treenin kuin treenin. Ja vielä niin, että se palvelee tällaista rimppakinttua, sekä isompaa miestä. Kunnon salin rakentaminenhan ei ole mikään "kunhan nyt vähän jotain pienellä budjetilla" - projekti. Jotta siellä tulee käytyä, on välineistö oltava kunnossa ja se valitettavasti maksaa. Lisäksi tosiaan kun siellä hikoilee mun lisäksi armas toinen puoliskoni, joka vääntää solmuun kaikki halvat hilavitkuttimet pelkästään koskemalla niihin :D :D Mutta toisaalta, ajan kanssa se maksaa itsensä takaisin kun kuntosalikortit laitetaan jäihin. Tai ainakin toinen kun itselläni on luontaisetuna ohjauksien puolesta rajaton käyttöoikeus. Lisäksi salilla käymiseen tarvitaan nyt vähimmillään noin 20minuuttia jos välillä tekee aerobisen pikatreenin, tehokasta.

Näihin päädyttiin:

- kahvakuulia (nämä olivat jo omasta takaa ja toimivat myös osana käsipainoja)
- steplauta (tykkään käyttää aerobisemmissa treeneissä ja voi hyödyntää monissa erilaisissa liikkeissä)


- power rack (tässä telineessä voi tehdä penkkiä ja laittaa paikat tangolle kyykkyä ja maastavetoa varten. Lisäksi paikka leuanvetoon)


- tanko ja levypainosarja (löytyi edullinen sarja, jossa tarpeeksi levypainoja ja on hyvä tarttua kiinni kun materiaali ja muoto on hyvä)
- teline levypainoille


- penkki (tarpeeksi jykevä, mikä kestää miehen painon ja lisäksi siinä tehtävien painojen yhteiskilomäärän... ei ollu ihan itsestään selvyys)


- käsipainosarja (näitä vertailtiin ja laskettiin pitkään, on nimittäin kallein setti välinehankinnoissa. Jätettiin väleistä pois ne, mitä löytyy kahvakuulista, alkaen 5kg ja aina 35kg saakka.
- teline käsipainoille


- oheistarvikkeita (mattoja, vatsapyörä, tukivyö, mutkatanko, rolleri...)


Tässä vielä kuvia koko tilasta ennen ja jälkeen. Kaapeilla rajattiin tilaa, seinät maalattiin, lattiaan kumimatto, peilit seinille. Tulossa varmaankin toinen iso peili, ne eivät ole vielä paikoillaan.


ENNEN



JÄLKEEN
 


ENNEN


JÄLKEEN




KYLLÄ NYT KELEPOO REENAA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti